top of page
IMG_5014_cr_small.jpg
Jouluikkunat 2008 - 2022

Jouluikkunoiden traditio sai alkunsa hyvin arkipäiväisestä asiasta. Kun tyttäreni Charlotta aloitti viulunsoiton Musiikkiopistossa, jäi minulle pitkiäkin aikoja odottamiseen. Käytin sen norkoilemalla opiston kulmalla. Osa pikkusoittajista odotti vanhempiaan tai tunnin alkamista samalla tavalla aikaansa kuluttaen kuin minäkin. Mieleeni juolahti, että nuo suuret ikkunat voisivat tarjota katsottavaa, niin kuin  lapsuuteni Stockan ikkunat, jotka toivat meille lapsille joulun. Päätin tarjota hyvinkääläisille lapsille tuon saman ilon ja suunnittelu alkoi.

Tällä sivulla on kuvia eri vuosien ikkunoista,  sekä linkkejä niiden eri valmistusvaiheisiin.

HYVINKÄÄN MUSIIKKIOPISTO

2P6A2633_edited.jpg

Musiikkiopiston ikkunat 2008-2015

Rakensimme joka vuosi eri taaman mukaiset jouluikkunat, mutta pysyväksi jäi yleisön toivomuksesta Jaakko Kivistön rakentama joulukirkko enkeleineen. Se hallitsi kaikki vuodet opiston suurta päätyikkunaa (ylin kuva). Vuonna 2010  jouluikkunoiden sijaan päätimme tehdä  kevätikkunan, jossa esitelimme siilin elämää! 
Seuraavista link
eistä voi lukea lisää tekijöistä ja rakentamisesta:

Jouluikkunat 15 (15 of 15).jpg

Joulu 2008

siili.jpg

Kevät 2010

Jouluikkunat 15 (2 of 15).jpg

Joulu 2012

Jouluikkunat 15 (1 of 15).jpg

Joulu 2009

Jouluikkunat 08 (3 of 5).jpg

Joulu 2011

IMG_0585_edited.jpg

Joulu 2013

IMG_0975_edited.jpg

Joulu 2014

IMG_0973_edited.jpg

Joulu 2015

Jouluikkunat 13 (3 of 5).jpg

WILLAN GALLERIA Ostoskeskus Willa

Jouluikkunat21v_edited.jpg
2P6A2669_edited.jpg
IMG_4650.JPG

Willan Galleria 2020-2021

Ostoskeskus Willa toivoi Willan Gallerian suuriin ikkunoihin joulumaailmaa ja pyysi Benita Kivistöä toteuttamaan ne. Rakkaat tontut, flyygelit, reet ym. pääsivät uuteen ympäristöön, mutta Jaakko Kivistö rakensi enkelikirkon sijasta Joulupukille linnan. Voit lukea alla olevista linkeistä ketkä kaikki osallistuivat ikkunoiden valmistamiseen.

2P6A1800_edited.jpg

MONA LISA HYVINKÄÄ OY

IMG_3341_edited.jpg

Mona Lisa -liikkeeseen pystytettiin yhdeksi jouluksi enkelikirkko. Pystyttäjinä mestarit Charlotta Kivistö ja Suvi Pietilä sekä Marju Kettunen, joka oli mukana niin kuin niin monasti aiemminkin. 

Päivitetty 29.5.2023  Annijohka b

bottom of page