top of page
KulkuriTeatteri
.jpg)
Hyvinkään Musiikkiopiston ikkunat talkoilla pystyyn
2012-2015
teksti Jaakko Kivistö
kuvat Teemu Heikkilä, Aarno O. Jalonen ja kulkurit
Teatterimme somisti opiston viisi jättisuurta ikkunaa, korkeus 213 cm ja leveys keskimäärin 281 cm, koristeltavaa pinta-alaa noin 30 neliömetriä. Kaikki ikkunat olivat erilaisia, joten mikään standardimitta ei toiminut. Kaikki piti rakentaa alusta asti itse: vuoret, taustat, kannot, telineet ja kaikki muu.
Rekvisiittää oli paljon ja se piti kuljettaa Kytäjän pajasta musiikkiopistolle, pystyttää, valaista, ripustaa, siivota ym. Kaiken tuon teimme vuosia lahjatyönä hyvinkääläisille lapsille. Myöhemmin kuulimme, että kulmahuoneen ison ikkunan kirkosta oli tullut monelle rukouspaikka työmatkalla. Se jos mikä palkitsi vaivannäön!

.jpg)
.jpg)
Suunnitelmia ja mittauksia tein Benitan kanssa joka jouluksi moneen kertaan. Urakkaa riitti sekä kotipajassa että pystytyksessä. Mutta mikä oli pystyttäessä, kun mukana oli innokas pystytystiimi Charlotta Kivistön, Suvi Pietilän johdolla. Satunnaisesti eri vuosina mukana pystyttämässä olivat myös Janne Vaittinen, Harri Wilén, Jarno Hannula, Marju Kettunen, Anni Eiristö, Hilkka Kauppinen, Marke Eiristö ja Sakari Ailus.
_edited.jpg)

Benita, minä ja Charlotta roudasimme yleensä tavarat Kytäjän pajasta musiikkiopiston pihalle, josta Aren kanssa niitä roudasimme sisään.
Marju ja Suvi olivat mestareita selvittämään mihin jokainen pienikin esine tuli. Apuna Benitan tekemät kuvat ja kaaviot.
Likimain yhtä kova työ kuin tavaroiden paikalleen saaminen oli jälkien siivoaminen, sitä sai tehdä kaiken aikaa. Charlotta oli siinäkin nainen paikallaan.
.jpg)
Kuvat kertovat jouluikkunoiden tarinaa parhaiten. Teemat pyörivät lumen, enkelten, tonttujen ja muiden jouluun kuuluvien hahmojen parissa, Lapin keloissa ja kelomökeissä, staaloissa ja poroissa. Mukaan mahtui oravia, hiiriä - kaikkea pientä ja kiinnostavaa pienten ja isojen ohikulkijoiden löydettäväksi - ja niissä riittikin sitten pystyttämistä.
.jpg)
.jpg)

Eräänä jouluna Benita suunnitteli ja valmisti hiiri-ikkunan. Hän kolusi osto- jamyyntiliikkeet löytääkseen vanhoja viemäriputkia. Kun ne oli pesty ja maalattu mustaksi, yhdistettiin ne musiikkiopiston ikkunassa komeaksi viemäriverkostoksi, jossa hiiret viettivät joulua . Joulukonserttia varten Are valmisti hiirille nojatuolin Hyvinkään lentokentän maahan pudonneista oksista.
.jpg)

Ohikulkevien pienten ja isojen mielenkiinto heijastui Aapon sivuilta, kuten alla olevat lehtileikkeet osoittavat.
.jpg)

Eräänä jouluna viettivät Peikkoäiti Maarun tuolin alla joulua menninkäiset ja haltijat.


Päivitetty 4.6.2023 Annijohkassa J
bottom of page