top of page
KulkuriTeatteri
TÄSTÄ
Joulupukin reki "ennen ja jälkeen". rakensin reen tilaustyönä alun perin Musiikkiopiston ikkunoiden somisteeksi.
KAIKKI
ALKOI
JOULUPAJA KYTÄJÄLLÄ
rekvisitööri Jaakko Kivistö
Kytäjän pajastani on vuosien varrella lähtenyt lukematon määrä KulkuriTeatterin tilaustöitä. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: enkelikirkko ja -pilviä, arpaseula, kota, hirsimökkejä, tiffanytöitä, luistinrata, tunturi asuinpaikkoineen, laivoja, Pikku Päkä -juna vetureineen, veneitä, jättilinna, ihmislepakon kotipuu jne. Oma lajinsa olivat erilaiset asusteisiin tehtävät "parannukset" kuten kenkien korot ja kärjet, näyttelijöiden lisämuodot, päähineet, korut ja koristeet.
Niistä ilmestyy kooste näillä sivuilla kunhan aika antaa myöten!
Rekvisiitan tekijänä olen toivonut monasti suoraa lankaa ohjaajan aivoista omiin aivoihini, jotta ohjaajan tarkoitusperä olisi tullut parhaalla mahdollisella tavalla syntyvässä esineessä esille.
Aina se ei ole onnistunut ensimmäisellä kerralla ja homma piti aloittaa alusta.
Ainakin tämän lavastajan mielestä tämä on parasta teatterin teossa.
![MFVT2171[1]_edited.jpg](https://static.wixstatic.com/media/adbb15_937f0d1f41a44c4eac853cd9242b8a08~mv2.jpg/v1/fill/w_712,h_552,al_c,q_85,usm_0.66_1.00_0.01,enc_auto/MFVT2171%5B1%5D_edited.jpg)
Jouluikkunat Hyvinkään Musiikkipistolla, Kauppakeskus Willan Galleriassa ja MonaLisan näyteikkunassa olivat oma erityinen haaste minulle. Nyt kohde ei liikkunut, vaan se oli paikallaan kolmisen viikkoa kaiken kansan tarkasteltavana pienine yksityiskohtineen.
Esineiden esillepääsy oli lavastajan työn tärkeimpiä tavoitteita: erilaiset telineet, seinät ulokkeineen, laatikot ja portaikot piti mitoittaa tarkasti sille varattuun paikkaan - tietenkin tonttujen, enkelien ja muiden nähtäville tuotavien esineiden ehdoilla. Työ vei vuosittain useita kuukausia ja sen pohjana oli tarkka suunnittelu, kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi.
Joulupukin linna oli viimeisiä haasteitani. Miehenä linna oli minulle sotalinna, jota näkemystä ohjaaja yritti kaikin keinoin johtaa rauhanomaisempaan suuntaan.
Linna valmistui, kuten teatterimme rekvisiitta lähes aina, kierrätysmateriaaleista. Loppujen lopuksi olimme - ohjaaja ja minä - tyytyväisiä ja hyvin linna Willan suuressa ikkunassa täyttikin toiveemme, eli sen piti näkyä!
Välillä muovasin peikkoäidille kasvot.
Maalaismaisemaa hallitseva joulupukin linna on hyvä näyte siitä, mitä pois heitettävästä tavarasta voi rakentaa: yksi torni on rakennettu roskalavalle heitetyistä puutarhalaatoista, toinen komean pihahumalamme oksista, kolmas pakkausrullasta, neljäs bambutabletista, katto taikinakulhosta, ikkunapuitteet hylätystä
matosta, tornit routamatosta, parveke koristeltu joululahjapitseillä, linnanherran ja -rouvan Benita maalasi ja ompeli heille tyyliin sopivat sotisovat jne.
Kelomökit ja kammit veivät rakentajan milloin Saimaan rannalle keräämään kattomateriaaliksi kaisloja, milloin taas Lapin pikkuteiden varsille etsimään "roskapuuta", maasta löytyviä pieniä kelon oksia, naavaa ja ties mitä.
.jpg)
Lapin kota ennen ja jälkeen! Kota oli keskeinen katseenvangitsija Willan Gallerian ikkunoissa ja sen huipulle lasi- ja vanerityönä tekemäni lyhty sarvineen paloi valaisten kodan staaloasukit.
Kun luovuimme isosta jättiläiskirkosta, tarvitsi iloinen enkelikuoro kestävän portaikon jotta kaikki pääsivät näytille - ja pääsiväthän ne!
Vuosikausia kerätyt tontut, pikkueläimet ja erityisesti Benitan hellimät Staalot ja niiden Charlotan pikkuisille nuottiteilineille kirjoittamat nuotit toivat iloa katsojille (kuoronjohtaja vas.) ja muistuttivat Ruijasta (Finnmark) ja suomalaisesta ainutlaatuisesta alkuperäis-kansasta, saamelaisista uskomuksineen ja kädentaitoineen.
Somistuksessa ratkaisevaan rooliin nousivat teatterin vanhat, monikäyttöiset, lukuisia kertoja eri värisiksi maalatut taustasermit. Monet muutkin ikkunasomistuksen tarvikkeet löytyivät teatterin varastoista. Tulihan noita pikkujuttujakin kerätyksi runsaan kymmenen vuoden aikana tuhansia ja taas tuhansia. Kirpputorit lähellä ja kaukana tulivat tutuiksi.
Särmien tehtävä oli auttaa esineitä olemaan esillä, mutta jäädä itse piiloon.
Tässä särmit ovat saaneet päälleen tunturin lumet ja kallionkielekkeet kirkkoineen, taloineen ja asukkaineen.
.jpg)
Vanha uunipelti muuttui luistelijoiden jääkaukaloksi, kynttilänjaloista tuli valaisinpylväät ja lumiukko sai "jalkaansa" kukkakorista pelastetut luistimet. Suvi ei pystyttäessään ollut kovin tyytyväinen tulokseen, luistelija kun kaatui tuon tuosta.
.jpg)
Parin kuukauden ajan testasimme esineitä paikoilleen yrityksen ja erehdyksen kautta. Rekvisitöörin pajaankaan ei tuona aikana juuri muuta mahtunut kuin ikkunasomis-tuksiin tarvittavia tavaroita, laatikoita, hirsirakennuksia, nuken päitä, paaluja, lautoja, pöytiä, penkkejä, erilaisia tarvikkeita ja työkaluja.
Korona-aika teki mahdolliseksi monia asioita, kuten Kytäjän kodin olohuoneen varaamisen jouluikkuna-pajaksi.
Ikkunoiden rakentelu tarjosi hyvää karanteeniajankulua. Aluksi näytti siltä että mistään ei tule mitään, mutta vähitellen kuva selkiytyi ja lattialle kerätyt moninaiset otukset ja esineet - kuten varastosta löytyneet itse tehdyt karhun tassut - alkoivat löytää paikkaansa. Mitä parasta koronapuuhastelua!
.jpg)
Tonttujen kotiluola vanerin taivutuksen ja oviaukon valmistumisen jälkeen ja lopullisessa käytössään.Ylimääräinen pöntön pätkä kelpasi muuhun käyttöön
Kanto on oiva esimerkki teatterimme kierrätyksestä. Alunperin lavastajamme Jalonen rakensi sen lastennäytelmää varten, nyt uudelleen sisustettuna se toimii tonttujen kotina.
.jpg)
.jpg)
Benita Kivistö:: Miten ideat syntyvät
Käsikirjoitus- ja jouluikkunaideat syntyvät aika lailla samalla tavalla. Hyvänä esimerkkinä toimii kirjoittamani näytelmä Wautsi-rotasta. Olimme menossa. taas kerran Jäämerelle, Matkalla oli tullut tavaksi pysähtyä Saariselälle, Kaunispään laelle ihailemaan maisemia ja vähän verryttelemään. Lähdin siis tarpomaan tunturin rinnettä alas ja padam! siinä se oli, kymmenen senttiä läpimitaltaan oleva pyöreä vaneripalanen. Ilmiselvästi; rotankuljetuskärryn pyörä!
Käsikirjoituksen alku oli syntynyt ja matkallamme kirjoitin sen valmiiksi. Siitä syntyi ehkä kaikkien aikojen suosituin lastennäytelmämme. Kiikutin kotiin tullessamme vaneripalan lavastaja Aarno Jaloselle ja hän rakensi Wautsille rotankuljetuskärryn, jossa se tapaa istua lahjajuustoansa vahtien.
Näin syntyi joulunäytelmä ja näin syntyvät myös jouluikkunat. Ideat ovat jossain pilvikanavissa ja putoavat sieltä syliini sopivan hetken tullen.
Kierrätystavaroita ja itse tehtyä
Jouluikkunoiden rakentamisen periaate on alusta asti ollut, että kaikki siinä käytetty rekvisiitta on kierrätettyä ja itse tehtyä. Ikkunoissa esiintyneet tontut, porot, enkelit ym. rekvisiitta on kulkenut mukanamme jo toistakymmentä vuotta. Hirsitalot ovat rekvisitöörin ideoista ja käsistä lähteneitä tuotteita.
Kuvassa peikkoäiti Maaru ja ja hänen poikansa Ordu ovat matkalla jouluillallisille, He kulkevat tutun korpimetsän läpi kotiluolaansa juhlavaatteissaan. Wautsi-rotta kulkee omassa rotankuljetuskärryssään. Se haluaa säästää paitsi lakattuja kynsiään myös häntäänsä vaurioitumasta metsän risuissa.
Peikot ja heidän asunsa ovat Hilkka Kauppisen ja allekirjoittaneen suunnittelemat ja valmistamat, mutta rekvisitöörimme Jaakko kantoi kortensa kekoon tekemällä Peikkoäiti Maarulle pään. Peikkopoika Ordun pää puolestaan on Hilkan taiteilema.
Ei puhettakaan, että korona olisi estänyt joulun tunnelmaa ja iloa, kun Kauppakeskus Willan Galleriaan rynnistivät joulun ilosanomaa tuomaan satumaiset enkelit, mystiset karvaotukset, tontut, Lapin kansa, sekä kruunupäinen Hallatar, kullalla ja hopealla vuorattuine garderoobeineen, poroineen, aarteineen, kruunuineen ja jalokivineen.
Lahjoja kalastavat pikkutontut, kuorossa laulavat staalot, susiluolan asukit ja seimen ympärille kokoontuneet enkelit – kaikki nämä ja monta muuta pientä yksityiskohtaa ihastuttivat Benita Kivistön suunnittelemissa ja kokoamissa Willan jouluikkunoissa 5.12.2020–6.1.2021.
Päivitetty 7.6.23 Hossa b & j
bottom of page