top of page
KulkuriTeatteri






Benita Kivistö
Vanutehtaan valssi
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Kaukasten kylään, kosken partaalle, tehtaan varjoon. Eletään 1800-luvun aateliston charmia, 1930-luvun iloista ja työteliästä aherrusta sekä 50-luvun piikkikorkojen ja hulmuavien kellohameiden aikaa.

Kantaesitys 25.10.2014 Hyvinkääsalissa
Näytelmän Kantaesitys Hyvinkääsalissa 13.10.2012
Vastaperustettu tehdas toi mukanaan ruukinpatruunat ja pumpulienkelit, ihmisiä eri puolelta Suomea. Talkoohenki on voimissaan: perustettiin urheiluseura Kaukaste Voima, rakennettiin Juhlatalo, kunnostettiin kentätä, kylän oma orkesteri Lappi soitti, kun lämpiminä suviöinä tanssittiin poski poskea vasten. Yhdessä urheiltiin, näytettiin, tanssittiin. Elettiin arkea ja juhlaa.

Kaukasten koskelle piti saada mylly ja sitä varten oli järjestettävä maanmittaus. Paikalle oli kutsuttu vasemmalta omistaja (Tuomo Oksanen), omistaja (Samuli Piela), omistaja (Esko Asikainen), omistaja (Markku Nieminen), uskottu mies (Rauno Henriksson), toimituksen hoitaja (Jyrki Lilleberg) ja nimismies (Aki Korpela)
I NÄYTÖS
tapahtuu Herran vuonna 1834
Brand Felix, toimituksen hoitaja - Jyrki Lilleberg
Barck Fredrik, ruukinhoitaja - Jari A. Pekkarinen
Lindström Adolf, nimismies - Aki Korpela
Kerttula Johan, omistaja - Samuli Piela
Mäkelä Isack- Markku Nieminen
Rekola Paul, omistaja - Esko Asikainen
Sipilä Johan, omistaja - Tuomo Oksanen
Tolckila Manasse, uskottu mies - Rauno Henriksson
Miina ja Aapo Kerttula - Miina ja Aapo Nieminen
Ei ollut Kerttulan vanhan emännän (Anni Eiristö) suu tuohesta! Hyvin maistui Ilmarin keittämä paloviina.


Kaukasten kylän historia liittyy myös maamme ruukkiteollisuuteen Björkenheim- suvun kautta. Suku omisti mm. Orisbergin ruukin Isossakyrössä, Fiskarsin ruukit, Vuojoen kartanon sekä Kellokosken ruukit. Näin pieni Kaukasten kylä liittyy oleellisena osana maamme ruukkiteollisuuden kulta-aikaan.
II NÄYTÖS
tapahtuu Herran vuonna 1850
Björkenheim L.M. vuorineuvos - Jarno Hannula
Björkenheim Clothilda os. Taube, edellisen vaimo - Charlotta Kivistö
Bergenheim Edvard, arkkipiispa - Jaakko Kivistö
Bergenheim Alexandrine, edellisen vaimo -
Aniitta Härkönen
Wahlberg Eufrosyne, arkkipiispan sisaren tytär -
Tuuli Torkkeli
Emeleus Nils Gustaf, rovasti - Sakari Kajosaari
Emeleus Augusta os. Möller, ruustinna - Eila Nurmi
Emeleus Carl Filip, rovastin pojanpoika - Janne Vaittinen

III NÄYTÖS
tapahtuu 1930-luvulla
Ignatius Georg, insinööri, tehtaan johtaja -
Sakari Kajosaari
Jauhiainen Rebekka, leski - Auli Hyyrynen
Jauhiainen Inga ”Innu”, Rebekan tytär - Inga Vedenpää
Koskivuori Aarne, tehtaan vuorotyöpäällikkö -
Arto Vedenpää
Lipstikka Loviisa, pumpulienkeli - Marke Eiristö
Kivistö Aaretti, tehtaan työnjohtaja - Jyrki Lilleberg
Mäkinen Irma, tehtaan työnjohtaja - Terhi Korpela
Hurme Harald, tehtaan laitosmies, Kaukasten Voiman pj - Markku Nieminen
Soini Elo, kauppias Kaukasista - Jarno Hannula
Muikku Elli, entinen pumpulienkeli - Hilkka Kauppinen
Ohkero Elma, entinen pumpulienkeli - Anni Eiristö
Kukkanen Eevertti, reisusälli - Yrjö Koskinen
Mäkinen Ilmari, torikauppias Ohkolasta - Jaakko Kivistö
Takanen Toivo, tehtaan työntekijä - Harri Wilén
Orava Unto, tehtaan työntekijä - Janne Vaittinen
Aherrus Armas, tehtaan työntekijä - Toni Keski-Liikala
Herne Helvi, pumpulienkeli - Heidi Halme
Miikkulainen Mandi, pumpulienkeli - Marju Kettunen
Stenroos Stiina, pumpulienkeli - Tiina Torkkeli
Orava Senja, pumpulienkeli - Suvi Pietilä
Viljanen Maila, sopraano - Charlotta Kivistö
Rostén Matti, baritoni - Aki Korpela
Pumpulienkeleitä ja kylän tyttöjä - Naiskuoro Solina
Kaukasten Lapsiteatterin näyttelijöitä

Loviisa (toinen vas. Marke Eiristö) seurusteli tehtaan vuorotyöpäällikkö Aarnen (Arto Vedenpää) kanssa, mutta tytöt olivat näkevinään, että Aarnen silmät hakeutuivat yhä useammin sinne missä Rebekka oli.

Tehtaan naispuoliset työntekijät, pumpulienkelit, tekivät pitkää päivää, mutta vapaa-aika kulutettiin yhdessä milloin pyykkiä pesten, uiden tai vaikkapa tanssien.

Työntekijät puuhastelivat vapaa-aikoinaan mm. urheilun parissa. Perustettiin urheiluseura Voima, järjestettiin yleisurheilukilpailuja kesäisin ja talvella hiihdettiin. Kauppias Soini Elo (Jarno Hannula) ja Unto Orava (Janne Vaittinen) uusissa komeissa seuran paidoissa.

Mäkisen Ilmari Ohkolasta (Jaakko Kivistö) kävi lauantaisin myymässä Kaukasten torilla tytöille kretonkia. Kovasti odotettu vieras Ilmari olikin. Myös vanhempien rouvien taholta.



Vanutehtaan valssi on nimensä mukaisesti myös musiikkinäyelmä. Punaisena lankana soi kanttori Valma Putken, alias muusikkomme Charlotta Kivistön, varta vasten tähän näytelmään sävelltämä iki-ihana Vanutehtaan valssi.
Valssin ja muutkin musiikkinumerot esittää kanttori Putken harjoittama, ammattimuusikoista koottu KulkuriOrkesteri LAPPI.
Näytelmässä pistetään myös jalalla koreasti kanttori Putken säveltämin melodioin. Kylän kaikesta kulttuurista vastaava kanttori lisäksi harjoittaa tanssit, säestää, sovittaa ja ehtii myös seuranpitoon silloin tällöin.
Erityisen tarkkaavaiseseti hän on tutkinut tehtaan työntekijää Takasen Toivoa (Harri Wilén). Lieneekö ihastus molemminpuolinen, siitä en ole varma.

Nuori leski Helsingistä, Rebekka (Auli Hyyrynen) kuulee tehtaasta, johon palkataan naisia töihin. Hän päättää lähteä yrittämään onneaan mukanaan vain matkalaukku, pieni lapsi ja toinen tulossa. Rebekka haaveilee omasta kodista, konttoristin paikasta, paremmista oloista aavistamatta, että hänen elämänsä kohtalon viiva on kuin onkin piirretty Kaukasten kylään.

Rebekka sai töitä tehtaasta ja hänen tyttärensä pääsi naisten lastenrinkiin hoitoon ja mikä parasta, hän löysi sydänystävän tehtaan työnjohtajasta Mäkisen Irmasta (Terhi Korpela).

Loviisa (Marke Eiristö) ei ollut iloinen juorupuheista, joiden mukaan hänen Aarnensa olisi kiinnostunut Helsingistä tulleesta pumpulienkelistä. Rumakin Rebekka oli hänen mielestään, mitä Aarne hänessä näki. Asia ei kuitenkaan jättänyt Loviisaa rauhaan, kynnet oli iskettävä kilpailijaan.

Loviisan mieltä kaihersi synkkä varjo, pitivätkö juorut paikkansa,. Ystävättäret Mandi (Marju Kettunen) ja Senja (Suvi Pietilä) yrittivät parhaansa mukaan lohduttaa.

Loviisa sai kihlojen sijaan eroilmoituksen. Hetken iloinen illanvietto muuttui suruksi ja sai pumpulienkelien ilmeet vakaviksi.

Kyläläisten talkoilla rakentama juhlatalo vihittiin käyttöön suurin juhlallisuuksin. Nuoriso oli valmistanut tilaisuuteen näytelmän, joka otettiin innostuneena vastaan. Meidän näytelmämme puolestaan tehtiin yhteistyössä Kaukasten Asukasyhdistyksen sekä Kulkurien lapsiteatterin kanssa.



Rebekka pääsi toivomaansa konttoristin työhän oikein tehtaan johtajan Georg Ignatiuksen (Sakari Kajosaari) suosittelemana. Loviisa vihittiin Toivon (Harri Wilén) kanssa. Hääkuvaan pääsivät ystävät tehtaalta Tauno (Jarno Hannula) ja Tuula (Marju Kettunen. Koskivuoren Aarne (Arto Vedenpää) ja Harald Hurme (Markku Nieminen istahtivat hetkeksi miettimään sodan tuhoja ja ihmettelemään miten kylä oli selvinnyt sodasta.
IV NÄYTÖS
tapahtuu 1950-luvulla
Ignatius Georg, insinööri, tehtaan johtaja - Sakari Kajosaari
Koskivuori Rebekka, os. Jauhiainen, tehtaan konttoristi - Auli Hyyrynen
Koskivuori Aarne, tehtaan vuorotyöpäällikkö - Arto Vedenpää
Koskivuori Inga ”Innu”, Rebekan tytär - Tuuli Torkkeli
Koskivuori Anna ”Annu”, Rebekan tytär - Tiina Torkkeli
Takanen Loviisa, os. Lipstikka, tehtaan työnjohtaja - Marke Eiristö
Takanen Eila, Toivon ja Loviisan tytär - Heidi Halme
Takanen Eino, Toivon ja Loviisan poika - Harri Wilén
ukkanen Eevertti, reisusälli - Yrjö Koskinen
Kukkanen Elli, os. Muikku, entinen pumpulienkeli - Hilkka Kauppinen
Hurme Harald, laitosmies, Kaukasten Voiman pj - Markku Nieminen
Mäkinen Irma, tehtaan työnjohtaja - Terhi Korpela
Ohkero Elma, entinen pumpulienkeli - Anni Eiristö
Helpiäinen Tauno, tehtaan työntekijä - Jarno Hannula
Tuiskula Tuula, pumpulienkeli - Marju Kettunen
Ruohola Ritva, pumpulienkeli - Suvi Pietilä
Aherrus Olavi, tehtaan työntekijä - Janne Vaittinen
Bonhomme Mathis, tilastotieteilijä Ranskasta - Aki Korpela
Mäkinen Ilmari, torikauppias Ohkolasta - Jaakko Kivistö
Pumpulienkeleitä ja kylän tyttöjä - Naiskuoro Solina
Kaukasten Lapsiteatterin näyttelijöitä

Mestaritanssija Antti Savilampi ja Ritva (Suvi Pietilä) saivat lattialankut naukumaan.

50-luvulla alkoi Kaukasten raitilla päristellä mopot ja mopopojat tulivat pumpulienkeleitä katsomaan ainakin Nurmijärveltä, Hyvinkäältä ja Riihimäeltä. Musiikki kaikui ja töminä kävi, kun tehtaan noriso tanssi sillalla.



Rebekka kotiutui kylään ja meni naimisiin Kaukasten tavoitelluimman poikamiehen, Aarnen kanssa. Mutta osasiko Rebekka nauttia elämästään, vai oliko menneisyys jättänyt katkerat jäljet Rebekan sieluun? Kaukasissa syntynyt Annu (Tuuli Torkkeli) kertoi lopulta äidilleen millainen äiti hänellä oli ja oli ollut.

Asiat ajautuivat siihen pisteeseen, että oli aika puhua suoraan, tehdä tiliä menneestä ja varsinkin tulevasta.

Yhteistyössä mukana Naiskuoro Solinan ihanat naiset Kaukasten Asukasyhdistyksen sekä Kulkurien lapsiteatterin kanssa.

Vanhat ystävät saivat uuden merkityksen, varsinkin aina rinnalla seisonut Harald Hurme!

Vanutehtaan valssin esitykset Hyvinkääsalissa Kauppatori 1 Hyvinkää la 13.10.12 klo 18.00 ja su 14.10.12 klo 15.00

Näytelmä oli valtava rykäys pieneltä harrastajateatterilta. Alkaen käsikirjoituksen kirjoittamisesta, puvustuksiin, rekvisiittoihin, lavastuksiin jne. Näyttelijöitä oli liki 60 ja melkein kaikille oli hankittava kolmet eri vaatteet. Ohjaaja Benita Kivistö oli myös dramatisoinut näytelmän ja laatinut puku- ja lavastesuunnitelmat, joten punaiset posket ja väsynyt ilme kertovat kaiken! Kaukasten Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Lesonen piti kauniin puheen ja ojensi tulipunaruusut, ne lämmittivät todella.



Mukana oli myös eri-ikäisiä lapsia ja nuoria, se jos mikä antaa iloa yhteishetkiin. Kuvassa mm. Julius luistimet kaulassa, Innu (näytteli Rebekan vanhempaa tyttöä), Jasmin ja kulkureiden oma Martta.

Mahtava porukka, upeasti menneet esitykset, täydet Hyvinkääsalilliset ja loppukumarrus. Ei voi kuin olla kiitollinen!

VANUTEHTAAN VALSSIN TEKIJÄT
KÄSIKIRJOITUS - OHJAUS - DRAMATISOINTI
Benita Kivistö
MUSIIKIN SÄVELLYS, SOVITUS, JOHTO JA HARJOITUS
Carlotta Kivistö
MUSIIKIN ESITYS
KulkuriOrkesteri Lappi: Satu Strömberg viulu ja laulu, Paula Nurminen, alttoviulu, Kristiina Hirvonen sello, Charlotta Kivistö viulu ja kosketinsoittimet
TANSSIKOREOGRAFIAT
Antti Savilampi ja Toni Keski-Liikala
LAVASTUS
suunnittelu ja toteutus Aarno Jalonen, Benita Kivistö
PUVUSTUS
suunnittelu ja toteutus Anni Eiristö, Hilkka Kauppinen, Benita Kivistö
REKVISIITTA
suunnittelu ja toteutus Jaakko Kivistö, Jyrki Lilleberg ja Aarno Jalonen
KAMPAUKSET
suunnitelu ja toteutus Suvi Pietilä, Charlotta Kivistö
VALOT JA ÄÄNET
Hyvinkääsali
SIVUN KUVAT
Aarno O. Jalonen, Mia Lagström. Mirkku Hynninen, Ihalainen ja kulkurit
Näytelmän Kantaesitys Hyvinkääsalissa 13.10.2012
Esitysoikeuksia valvoo bk-Napakka ky
KULKURITEATTERI KIITTÄÄ
Aamuposti, Helin Toivo, Hynninen Mirja, Hyvinkään kaupunki, Kotivuori Salme tutkija Turun linna/ Turun museokeskus, Leinonen Matti Hyvinkään Retkeilijät, Lesonen Tiina Kaukasten Asukasyhdistys, Linnermo Jarmo, Liukka Pekka, Rättö Irja Syvärannan Lottamuseo, Saarikko Elise, Saario Ritva, Sarvikas Esko, Seppälä Aki Hyvinkään Retkeilijät, Strandén Merja tutkija puu-ja tekstiililkokoelmat Turun museokeskus, Sylvi ja Uolevi Koivula, Särkelä Asko Ympäristöasiantuntijha Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiesuojeluyhdistys ry Vantaanjoki-neuvottelukunta, Träskelin Jimmy Kansanmusiikki-instituutti
VANUTEHTAAN VALSSI LEHDISTÖSSÄ









Päivitetty 9.3.2023 b
bottom of page