top of page
Talvikuva.jpg

Benitan Blogit

On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön. - Juice Leskinen -

Vuosi vanha vaipuu kohta hautaan ja minun pitäisi kirjoittaa sen tapahtumista, sen suruista ja iloista. Mutta korona, Ukrainan sota, sähkön hinta, ilmastokriisit, metsähakkuut ja muut uhat ovat muuttaneet aikakäsitykseni. Vuosi ei ole enää kokonainen, neljän vuodenajan jakso, vaan kokoelma erilaisia lyhyitä jaksoja aina sen mukaan, mikä uhka kulloinkin ihmiskuntaa koettelee. Rauhallisten, tasaisten vuosien jälkeen olen ryhtynyt odottamaan mitä seuraavaksi. Mieleeni on vaivihkaa hiipinyt epäilys, josko tämä onkin meidän tulevaisuutemme, uusi normaali, johon on sopeuduttava - halusimme sitä tai emme?

Ehkä sopeutuminen ei loppujen lopuksi olekaan vaikeaa. Ehkä ihmiskunta herää vähän ennen viimeistä hetkeään ja ryhtyy tekemään tuhotöiden sijaan hyviä tekoja, taistelemaan yhdessä paremman maailman puolesta. Ihmisellä on kyky nähdä kauneutta, kyky nauttia musiikista, taiteesta, kirjallisuudesta, lähimmäisistään ja rakkaistaan. Siitä on loppujen lopuksi lyhyt askel koko ihmiskunnan rakastamiseen. Tällä hetkellä ajatus voi tuntua epäuskottavalta, kenties jopa naivilta. Mutta yhtä helppo kuin on ottaa askel kohti sotaa ja hävitystä, on ottaa askel kohti rauhaa ja yhteistyötä.  Ehkä eräänä päivänä maailma on hyvä paikka kaiken väristen, kaiken kokoisten ja kaiken näköisten ihmisten elää . Mehän sen loppujen lopuksi päätämme kukin tahollamme ihan itse. 

Aloitetaan muutos jo tänään. Ja aloitetaan se itsestämme. Lopetetaan mielettömyys, astutaan sivuun pahuuden tieltä, muistetaan Juicen sanat: ”On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.”

Hyvää, siunattua joulua toivon kaikille, sekä rauhaa ja rakkautta tulevalle uudelle vuodelle 2023!

Kytäjällä 18 joulukuuta 2022

b
 

Kaikella on aikansa

Pandemia, sota Euroopassa, kuninkaalliset hautajaiset -

historia toistaa itseään ja luo aiheita teatterille!

IMG_1530.JPG

Mikä määrä peruukkeja teatterilla olikaan.

IMG_1530_edited.jpg
IMG_1614_edited.jpg

Kankaita, vaatteita, kenkiä, hattuja, laukkuja, käsineitä, sukkia, vaatteita, vaatteita, vaatteita... Osan kannoin helteiselle erkkerillemme tuulettumaan.

IMG_0046_edited.jpg

Rovasti moppasi lattioita kaiken roudaamisen lomassa. 

IMG_1399_edited.jpg
Kaikkea ei voinut hävittää. Rovastin tekemät kurkien takapäät  oli säilytettävä!

Teatteri on myös työllistänyt oikein toden teolla.  Kaiken kiireen keskellä olemme laittaneet uuteen uskoon koko valtavan puvuston ja lavastamon. Siinä menikin rattoisasti kaksi hikistä kuukautta, satoja kilometrejä roudausta, pakkaamista,, siivoamista jne. Polvileikkauksen jälkeinen jumppa hoitui samalla 10-tuntisissa liikunta- ja muuttosessioissa. Nyt on puhdas pöytä mistä jatkaa uusiin kuvioihin.

Myönnettävä on myös, etten ole parantunut käsikirjoittja-ohjaajataudista. Missä sitten liikunkaan, aiheet hyppäävät kyytiin. Rakkaat teatterilaiseni ovat käyneet kanssani Jäämerellä, Karjalassa, Savossa, sukeltaneet pajan lattialautojen alle, käyneet Coxassa polvileikkauksessa, hikoilleet Kytäjän helteessä ja... vaikka niin missä. Käsikirjoituksen ensimmäiset lukuharkat, harjoitusten ilo, ihanat valot ja tekijöiden innostuneisuus muistuvat mieleen. Miten hauskaa teatterin tekeminen onkaan.

Vielä kuitenkin harmittaa, että Helmentekijä-näytelmä jäi vain pariin harjoittelukertaan koronan vuoksi. Tein käsikirjoitusta kuukausia, aihe on minulle tavattoman rakas, joten  olisin todella halunnut saada näytelmä esitettäväksi. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä. Kunhan toivutaan koronasta ja kaiken maailman leikkauksista - saas nähdä!

Otimme  Niilan mukaan pohjoiseen katsomaan paitsi raakkuja myös sukulaisiaan. Lapsuuteni rakas eläin on parinkymmenen vuoden jälkeen palannut pohjoisen korkeille tuntureille lisääntymään. Naali on Saamenmaan kasvatti ja erittäin uhanalainen. On mahdoton ajatella, ettei tuota upeata vuorten asukkia enää koskaan olisi näkynyt korkeilla paljakoilla. Onneksi suojelutoimet alkavat tuottaa tulosta ja uusia naalivauvoja ilmestyy revontulten maahan. Ihminen oppii kenties sittenkin ymmärtämään, että hän on vain pieni osanen luontoa eikä suinkaan maailmankaikkeuden herra.

b 22.9.22 Kytäjä

IMG_0088_edited.jpg
Terassi 100122.jpeg

Muistaa, kaivata, ikävöidä

Lempivuodenaikani syksy on vieraillut puutarhassamme, tuivertanut puut paljaaksi, täyttänyt lampemme vedellä ja pudottanut ikivanhojen omenapuiden viimeiset omenat. Piiskaava sade ja vinkuva tuuli herättää syksyn lapsessa voimakkaan halun kirjoittaa, ommella ja matkustella. Niitä kaikkia saan onneksi sydämeni kyllyydestä tehdä maailman parhaan aviopuolison kanssa.

Parhaillaan rakennamme yhdessä Willan valtavia jouluikkunoita, minä näpertelen tonttujen hiippamyssyjä ja enkelien siipiä, rovasti rakentaa pajassaan kauniita hirsitaloja, kammeja ja tänään näin vilauksen haltijan linnan tornista. Se valmistuu keloista ja vanhoista kippuraisista oksista. Olohuoneessa odottaa kananverkosta ja vaahdosta veistelty peikonpää. Pajassa tammen alla loistaa vielä valo, joten jotain ilmestyy pian taas ihailtavakseni.

Minä viimeistelen käsikirjoitustani kirkasvetisten, vilkkaasti juoksevien jokien pohjalla asuvista raakuista, jokihelmisimpukoista. Ne ovat hurmanneet minut jo pienenä tyttönä isän kanssa tehdyillä Lapin matkoilla. Vanhin Suomesta löydetty raakku on liki 300-vuotias, joten siitä saa perspektiiviä omaan elämäänsä.


"Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho, kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enää ole", sanotaan Isossa Kirjassa.Voiko todemmin ihmisen elämän lyhyyttä kuvata? Pimeys kätkee meidät Kytäjän korven hiljaisuuteen omiin pikku puuhiimme. Taustalla soi Bachin Matteuspassio ja muistelen kaikkia niitä kertoja, jolloin Matti Heroja johti Oratoriokuoroa, Charlotta soitti viulua orkesterissa ja rovasti lauloi kuorossa.

Vaikka vuodet vierivät ja tuovat uusia kokemuksia, eivät ne korvaa entisiä muistoja. Ihmisenä olon yksi ihanimmista asioista on kyky muistaa, kaivata ja ikävöidä. Tänä myrskyisenä, sateisena onnen ja ilon iltana toivat menneet muistot surureunan. Sitä kai se elämän täyteys tarkoittaa.

b loppusyksyllä 2021

IMG_5556_edited.jpg

Olohuoneemme oli kuukausien ajan tonttujen ja peikkojen kotina. TÄSTÄ LINKISTÄ pääset lukemaan miten kelotalot, tonttureet, linna ym valmistuivat!

Koronablogit 2020-21

IMG_0614_edited.jpg

Jalasjärven vanhan hautausmaan portti avaa muistot menneisyyteen.

Koronavuosi kahden

omenapuu_edited.jpg

Maaliskuun 17 päivänä olimme eläneet karanteenissa vuoden. Viime kesänä kävimme muutaman kerran kaupassa, muuten rakas Charlottamme on pitänyt meidät leivässä, viinissä ja elossa. Karanteenivuosi meni kuin siivillä, olen nauttinut jokaisesta hetkestä.

Vuosikymmeniä kestäneen kellon ympäri työskentelyn sijasta, olen tehnyt vain sitä mitä olen halunnut. Ensimmäiset kuukaudet teimme 1000-2000 palan palapelejä toinen toisensa perään ja keskustelimme. Emme surreet edes toteutumatonta, joka kesäistä parin kuukauden matkaamme Jäämerelle tai vuosia odottamani jalkaleikkauksen peruuntumista. Elämäämme ei mahtunut muita suruja kuin korona.

Tietämättömyys ja kauhukuvat tuntuivat absurdilta lukuelämykseltä, eivät oikealta elämältä.

267_edited.jpg
IMG_0029_edited.jpg

Kesäkuussa alkoi tulla tietoa ja sairastavuus laski, mielikin vapautui. Matkustelimme ympäri eteläistä Suomea. Tutustuimme kirkkoihin, hautausmaihin, kasveihin, lintuihin, taiteeseen, historiaan, kyliin ja kaupunkeihin uudella tavalla. Teimme muistiinpanoja, kotiin tultuamme kirjoitimme ne tietokoneillemme. Kävimme sienessä, mustikassa ja taivalsimme metsissä. Kokemuksia, lämpöä, aurinkoa ja yhdessäoloa. Kesä ja kevät joita emme koskaan unohda.
 
Syksyllä olimme levänneitä ja innokkaita ja ryhdyimme remontoimaan kotiamme. Uusimme tapetteja myöten työhuoneet, tyhjensimme vajat ja pajat ja rakensimme, uurastimme ja suunnittelimme uutta. Kunhan lämpötila siirtyy plussalle aloitamme pajan saneeraamisen niin, että siihen mahtuu kahden käsin tekijän työpisteet. 

Teatteri ja kulkurit ovat olleet mielessäni päivittäin, varsinkin nyt, kun olen päivittänyt kotisivua. Kymmenien vuosien valokuvien etsiminen, päivämäärien löytäminen, tekstien keräileminen, loputon suo. Kymmenen tunnin työpäivä ei ole harvinaisuus. Ajanlaskumme alkoi 17.3. 20 ja sen muistoksi julkaistaan tämä uusi kotisivumme. 

Ei mennyt vuosi kuitenkaan kaikilta osin ollut täydellinen, niin kuin ei elämä yleensäkään. Olemme kaivanneet lapsia ja lapsenlapsia, ystäviämme ja teatterilaisia. Tuskin maltamme odottaa, että pääsemme taas jakamaan heidän kanssaan ilot ja surut. Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä luon hänelle avun sanoi Luojamme. Sen lauseen uskon monen suomalaisen eläneen todeksi tänä kummallisena vuotena. Ennen pitkää rokote päihittää koronan ja pääsemme taas tapaamaan toisiamme, harjoittelemaan ja esiintymään.Siihen astia voimia ja kauniita kevätpäiviä rakkaat ihmiset.

b Kytäjällä 7.3.21

J_kiviveneess%C3%83%C2%A4_edited.jpg
IMG_5104_edited.jpg
IMG_6326_edited.jpg

Vain rakkaus!

Elämä on peruttu

On maaliskuun alku, kevät. Odotamme jo innokkaasti toukokuuta. Silloin lähdemme kesäksi Jäämerelle. Niin kuin meillä on ollut tapana jo vuosia. Milloin Sveitsin, Italian, Ranskan kautta Norjan rannikkoa ylös, milloin itärajaa nuoleskellen Sallaan ja sieltä vaikkapa Ifjordiin, Pykeijaan, ehkä Ruotsiin tai mihin huvittaa milloinkin. Enää pari kuukautta, matkailuauton kaasu pohjaan ja sitten...
Vielä pitää kuitenkin saada 30-vuotisjuhlanäytelmän rekvisiitta järjestykseen ja loppusiivous tehtyä ja sitten... Helsingin Kaupunginteatterin Merenneito on nähtävä, pari konserttia kuunneltava ja muutama juhla juhlittava ja sitten...

Mutta ”sitten” ei koskaan tule. Me emme lähde pohjoiseen, emme teatteriin, emme konsertteihin. Emme ystävien luo. Emme tapaa lapsia ja lastenlapsia. Maailma on heittänyt häränpyllyä. Elämä on yhtäkkiä peruutettu.

Totuus valkenee hitaasti. Epäusko muuttuu päivien kuluessa todeksi. Emme enää haaveile matkasta, pelkäämme omasta ja rakkaittemme puolesta. Televisio lähettää kauhukuvia Italian ruumiskasoista. Virus, joka tappoi kaukana kiinalaisia on rantautunut Eurooppaan ja Suomeen. Keskuudessamme on tauti, johon ei ole lääkettä, jota ei pääse pakoon.

Siirrymme suljettuun, pelon maailmaan. Koulut ravintolat, kirjastot suljetaan. Ikäihmiset laitetaan karanteeniin, edes kauppaan ei saa mennä. Charlotta tuo ruuat, piristää lehdillä, kukkasilla, pienillä lahjoilla. Viikot seuraavat toisiaan, uutiset kertovat taudin leviämisestä, kuolleiden määrä ylittää tuhat vuorokaudessa jo yksistään Amerikassa.

Joudumme elämään taudin kanssa, joka päättää kohtalostamme. Ihmiset ovat tasa-arvoisia. Virus ei valitse uhriaan, ei auta rikkaus, maine, kunnia, koulutus. Pakopaikkaa ei ole.

 

Karanteenia

Nyt on kylmän, yöpakkasten vaivaaman toukokuun puoliväli, meillä karanteenia takana yhdeksän viikkoa. Kuinka paljon edessä, sitä kukaan ei tiedä.

Meille on yhdentekevää mitä hallitus lupaa, emme aio tulla karanteenista ennen kuin virus on taltutettu rokotuksin tai keksitty lääke, joka lievittää oireita. Kuolemaan johtavan viruksen kanssa ei ole leikkimistä. Tämän ikäisenä osaa arvostaa elämää siinä määrin, ettei muutama kuukausi rauhaiseloa tunnu missään.

Olen nauttinut koronarauhasta rovastin kanssa kahden. Olemme tehneet tuhansien palojen palapelejä, lukeneet kirjoja, käyneet kävelyllä ja tutustuneet autolla kaikkiin mahdollisiin pikkuteihin päivänmatkan etäisyydeltä. Olemme viettäneet aikaa suunnitellen puutarhaa, istutuksia ja sään salliessa tehneetkin jo puutarhatöitä: uusi terassi valmistuu, vanhaa puretaan, perennapenkin mullat kaivetaan pois, uudet multasäkit haimme illan pimetessä kaupan ulkopuolelta. Jännittäviä uusia tapoja hoitaa asioita on mukava keksiä. Elämä on mahdottoman ihana asia, varsinkin kun rinnalla on kultainen kaveri ja ihanat lapset, jotka hoitavat ja hemmottelevat meitä.

Toivottavasti virus saadaan kellistettyä ja elämä asettuu taas normaaleihin uomiinsa. Maailma on silloin selvinnyt yhdestä pahimmista kriiseistään. On syytä toivoa, että tämä poikkeusaika olisi opettanut meidät kaikki arvostamaan elämää itseään. Ymmärtämään, että ihminen ei ole maailman herra, vaan pieni osanen Luojan täydellisen luonnon moninaisuutta. Niin pysyvät usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Tuttu lause meille kaikille. Miten hyvin se sopii tähänkin aikaan. Vain rakkaus kantaa tämänkin vaikean koetuksen ylitse.

106_edited.jpg

Pitäkää huolta toisistanne rakkaat ihmiset!
b koronatoukokuussa 2020

Päivitetty 21.1.23

bottom of page