top of page
BB5_22092007.jpg

Ohjaajan oma sivu

Blogeja - mietteitä ja vähän uutisiakin 

KULTTUURI - KULKIJANKIN KUKKA

On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön. - Juice Leskinen -
image0_edited.jpg

Tästä se alkoi ja viikko aamusta iltaan kului kuopan pohjalla, mutta aina oli aikaa pikkurupattelulle!

image0 (1)_edited.jpg

Ja tähän se päättyi! Kyllä on nyt ihanaa odottaa kevättä ja  katsoa, mitkä kaikista istuttamistani perennoista lähtivät kasvamaan. Piilotinpa mullan alle monen monta kevätsipuliakin. Saas nähdä!

image0 (1).jpeg

Kuluneen vuoden elämääni ei voi sanoa yksitoikkoiseksi. Olemme uudistaneet paitsi koko pihamme myös pihasuunnittelijan laatima entinen suuri kukkamaa muureineen on purettu, pensaat kaivettu ylös ja joko istutettu uudestaan tai hävitetty, nurmikot on myllätty uuteen uskoon ja kylvetty siemenet, Toiskan rinne on muutettu sekasotkusta vanhan, arvokkaan rakennuksen käyntikortiksi. Pihalaattoja on asennettu kymmenittäin, muureja ja terasseja rakennettu, istutettu uudet kasvit uuteen kukkamaahan, kalliot  paljastettu, kuolleet puut raivattu jne. Olemme myös saattaneet uuteen uskoon liki satavuotisen vajan poistamalla myöhemmin rakennetun autotallin, korvanneet ikkunat ja ovet uusilla ajanmukaisilla, maalanneet rakennuksen punamullalla . Lisäksi ovi- ja ikkunakarmit uusittiin, uusi porras rakennettiin ja lopuksi vaja sai pikkuterassinkin.

Päivät venyivät poikkeuksetta 8-10 tuntisiksi, välillä emme malttaneet kuin litkaista seisten kahvit. Mutta valmista tuli ja mikä mahtavinta, vain lapiolla ja kottikärryllä, meillä kun traktoria ei ole. Neljä kuukautta siinä vierähti, kuolemanväsyneitä olimme välillä, mutta ah - VALMISTA TULI. Nyt kelpaa istua ja kehuskella toisiamme mitä nyt rinnoilta sylkemiseltä ehdimme.

Olemme toki matkustelleetkin, keväällä olimme liki pari kuukautta pohjoisessa rakkailla tuntureilla ja Jäämeren rannoilla. Sielläkin olemme aina puuhanneet kovasti kirjoitus- ja puhdetöitä sekä vähintään kerran viikossa  kuluttaneet päivän siivoamalla rannalta roskia. Iloksemme huomasimme, että muitakin siivojia oli ollut liikkellä, sillä keräilypaikoilla oli useimmiten monta isoa muovisäkkiä jo ennen meidän tuomiamme.

Työnteon vastapainoksi olemme tehneet monta kertaa viikossa matkoja ympäri Suomea, aamulla lähdetty vaikkapa Kuopioon tai Seinäjoelle ja illalla tultu onnellisina takaisin.

Mutta todellisen nautinnon kaivuuhommissa vaivattu ruumis ja mieli on saanut kulttuurista. Olemme tutustuneet ja rakastuneet Turkuun ja sen monipuoliseen tarjontaan. Parin päivän jälkeen on aina krapula, kun pitää palata kotiin. Varsinkin Turun filharmonisen orkesterin mahtavaa saundia on nautinto kuunnella liki tuhatpäisen yleisön joukossa. 

Turussa käynnin syynä on luonnollisesti myös rakas Charlottamme. Hänen opastamanaan olemme saaneet nauttia Turun kulttuuriannista monipuolisesta.

Kotikaupungissamme meillä oli ilo olla kuuntelemassa Hyvinkään Musiikkiopiston opettajien sekä  opiskelijoiden soittoa. Olin saanut etukäteen toivoa kappaletta, joka on minulle läheinen. Siinäpä ei montaa hetkeä vierähtänyt, toive oli valmis. Se linkitti Charlotan, Musiikkiopiston ja meidät yhteen jo kauan ennen kuin Hyvinkäästä mitään tiesimme. Siitä kerron seuraavassa blogissani.

Hyvää syksyä rakkaat teatterin ystävät ja rakkaat kulkurit! Käykäähän tutustumassa  sivuihin ja kommentoikaa.

Kytäjä lokakuun 14 päivänä 2023

Benita

ALOITETAAN MUUTOS JO TÄNÄÄN

On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön. - Juice Leskinen -

Vuosi vanha vaipuu kohta hautaan ja minun pitäisi kirjoittaa sen tapahtumista, sen suruista ja iloista. Mutta korona, Ukrainan sota, sähkön hinta, ilmastokriisit, metsähakkuut ja muut uhat ovat muuttaneet aikakäsitykseni. Vuosi ei ole enää kokonainen, neljän vuodenajan jakso, vaan kokoelma erilaisia lyhyitä jaksoja aina sen mukaan, mikä uhka kulloinkin ihmiskuntaa koettelee. Rauhallisten, tasaisten vuosien jälkeen olen ryhtynyt odottamaan mitä seuraavaksi. Mieleeni on vaivihkaa hiipinyt epäilys, josko tämä onkin meidän tulevaisuutemme, uusi normaali, johon on sopeuduttava - halusimme sitä tai emme?

Ehkä sopeutuminen ei loppujen lopuksi olekaan vaikeaa. Ehkä ihmiskunta herää vähän ennen viimeistä hetkeään ja ryhtyy tekemään tuhotöiden sijaan hyviä tekoja, taistelemaan yhdessä paremman maailman puolesta. Ihmisellä on kyky nähdä kauneutta, kyky nauttia musiikista, taiteesta, kirjallisuudesta, lähimmäisistään ja rakkaistaan. Siitä on loppujen lopuksi lyhyt askel koko ihmiskunnan rakastamiseen. Tällä hetkellä ajatus voi tuntua epäuskottavalta, kenties jopa naivilta. Mutta yhtä helppo kuin on ottaa askel kohti sotaa ja hävitystä, on ottaa askel kohti rauhaa ja yhteistyötä.  Ehkä eräänä päivänä maailma on hyvä paikka kaiken väristen, kaiken kokoisten ja kaiken näköisten ihmisten elää . Mehän sen loppujen lopuksi päätämme kukin tahollamme ihan itse. 

Aloitetaan muutos jo tänään. Ja aloitetaan se itsestämme. Lopetetaan mielettömyys, astutaan sivuun pahuuden tieltä, muistetaan Juicen sanat: ”On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.”

Hyvää, siunattua joulua toivon kaikille, sekä rauhaa ja rakkautta tulevalle uudelle vuodelle 2023!

Kytäjällä 18 joulukuuta 2022

J_kiviveneess%C3%83%C2%A4_edited.jpg

Kaikella on aikansa

Pandemia, sota Euroopassa, kuninkaalliset hautajaiset -

historia toistaa itseään ja luo aiheita teatterille!

Teatteri on myös työllistänyt oikein toden teolla.  Kaiken kiireen keskellä olemme laittaneet uuteen uskoon koko valtavan puvuston ja lavastamon. Siinä menikin rattoisasti kaksi hikistä kuukautta, satoja kilometrejä roudausta, pakkaamista,, siivoamista jne. Polvileikkauksen jälkeinen jumppa hoitui samalla 10-tuntisissa liikunta- ja muuttosessioissa. Nyt on puhdas pöytä mistä jatkaa uusiin kuvioihin.

Myönnettävä on myös, etten ole parantunut käsikirjoittaja-ohjaajataudista. Missä sitten liikunkin, aiheet hyppäävät kyytiin. Rakkaat teatterilaiseni ovat käyneet kanssani Jäämerellä, Karjalassa, Savossa, sukeltaneet pajan lattialautojen alle, käyneet Coxassa polvileikkauksessa, hikoilleet Kytäjän helteessä ja... vaikka niin missä. Käsikirjoituksen ensimmäiset lukuharkat, harjoitusten ilo, ihanat valot ja tekijöiden innostuneisuus muistuvat mieleen. Miten hauskaa teatterin tekeminen onkaan.

IMG_0088_edited_edited.jpg

Vielä kuitenkin harmittaa, että Helmentekijä-näytelmä jäi vain pariin harjoittelukertaan koronan vuoksi. Tein käsikirjoitusta kuukausia, aihe on minulle tavattoman rakas, joten  olisin todella halunnut saada näytelmä esitettäväksi. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä. Kunhan toivutaan koronasta ja kaiken maailman leikkauksista - saas nähdä!

Norjan vuonoille ja vuorille lähdimme niin kuin joka kesä viikoiksi. Ja aina mukaamme lähtee myös rakas naalimme Niila. Se pääse pari kertaa vuodessa katsomaan syntymäpaikkaansa ja tällä kertaa myös raakkujoelle. Lapsuuteni rakas eläin - naali - on parinkymmenen vuoden jälkeen palannut pohjoisen korkeille tuntureille lisääntymään. Naali on Saamenmaan kasvatti ja erittäin uhanalainen otus. En suostu ajattelemaan, ettei tuota upeata vuorten asukkia enää koskaan olisi voinut nähdä pohjoisen korkeilla paljakoilla. Onneksi suojelutoimet alkavat tuottaa tulosta ja uusia naalivauvoja syntyy revontulten maahan.

Ihminen oppii kenties sittenkin ymmärtämään, että hän on vain pieni osanen luontoa eikä suinkaan maailmankaikkeuden herra.

b 22.9.22 Kytäjä

Terassi 100122.jpeg

Muistaa, kaivata, ikävöidä

Lempivuodenaikani syksy on vieraillut puutarhassamme, tuivertanut puut paljaaksi, täyttänyt lampemme vedellä ja pudottanut ikivanhojen omenapuiden viimeiset omenat. Piiskaava sade ja vinkuva tuuli herättää syksyn lapsessa voimakkaan halun kirjoittaa, ommella ja matkustella. Niitä kaikkia saan onneksi sydämeni kyllyydestä tehdä maailman parhaan aviopuolison kanssa.

Parhaillaan rakennamme yhdessä Willan valtavia jouluikkunoita, minä näpertelen tonttujen hiippamyssyjä ja enkelien siipiä, rovasti rakentaa pajassaan kauniita hirsitaloja, kammeja ja tänään näin vilauksen haltijan linnan tornista. Se valmistuu keloista ja vanhoista kippuraisista oksista. Olohuoneessa odottaa kananverkosta ja vaahdosta veistelty peikonpää. Pajassa tammen alla loistaa vielä valo, joten jotain ilmestyy pian taas ihailtavakseni.

Minä viimeistelen käsikirjoitustani kirkasvetisten, vilkkaasti juoksevien jokien pohjalla asuvista raakuista, jokihelmisimpukoista. Ne ovat hurmanneet minut jo pienenä tyttönä isän kanssa tehdyillä Lapin matkoilla. Vanhin Suomesta löydetty raakku on liki 300-vuotias, joten siitä saa perspektiiviä omaan elämäänsä.

"Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho, kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enää ole", sanotaan Isossa Kirjassa.Voiko todemmin ihmisen elämän lyhyyttä kuvata? Pimeys kätkee meidät Kytäjän korven hiljaisuuteen omiin pikku puuhiimme. Taustalla soi Bachin Matteuspassio ja muistelen kaikkia niitä kertoja, jolloin Matti Heroja johti Oratoriokuoroa, Charlotta soitti viulua orkesterissa ja rovasti lauloi kuorossa.

Vaikka vuodet vierivät ja tuovat uusia kokemuksia, eivät ne korvaa entisiä muistoja. Ihmisenä olon yksi ihanimmista asioista on kyky muistaa, kaivata ja ikävöidä. Tänä myrskyisenä, sateisena onnen ja ilon iltana toivat menneet muistot surureunan. Sitä kai se elämän täyteys tarkoittaa.

b loppusyksyllä 2021

IMG_5104_edited.jpg
IMG_0614_edited.jpg

Jalasjärven vanhan hautausmaan portti avaa muistot menneisyyteen.

bottom of page