top of page
kytäjärven yössä b.jpeg

KULKURITEATTERI SYNTYI KYTÄJÄN KYLÄSSÄ 1990

Kertomus teatterimme ensimmäisistä askeleista, miten helsinkiläinen ohjaaja-toimittaja tuli muuttaneeksi pikkukylään ja siellä perustaneeksi kyläläisten kanssa nyt jo kolmekymmentä vuotta täyttävän teatterin. Kertomus sattumasta, innostuksesta, näyttelemisen tarpeesta, mutta ennen kaikkea suuresta rakkaudesta teatteriin ja kytäjäläisiin harrastajiin.

oprilaiset kaikki 93.jpeg

Kuvassa ensimmäisen näytelmän tekijät, joista mukana toiminnassa yhä edelleen tekijöinä Anni Eiristö, Marke Eiristö, Hilkka Kauppinen, Aarno Jalonen ja Maarit Kajosaari, hengessä ja kannustajina Sari Rekola, Kullervo Kauppinen ja Matti Eiristö.

finlandf%2520my%2520love_edited_edited.j

Charlotta oli viisivuotias kun teatteri aloitti toimintansa, rakas Marke puolestaan teinityttönen, ensimmäisessä näytelmässä punatukkaisena prinsessana ja siitä lähtien näytellyt lähes kaikissa näytelmissä. Ihanat tyttöni.

KODISTA - TEATTERISTA - MAANVILJELYKSESTÄ

merimieslauluilta 91.jpeg

Näytelmien lisäksi järjestimme milloin mitäkin tapahtumia. Kuva Maapirtillä pidetystä Merimieslauluillasta, Kivistö keskellä istumassa pyörätuolissa vieressä Kai Vaaralahti, Pirjo Honkanen ja Marke Eiristö sekä vasemmalla Anna-Mari Eiristö.

are ja benita opri 92.jpeg

Ensimmäiseksi menestysnäytelmäksi voi kiistatta sanoa Maapirtissä esittämäämme Opria. Kiitoksia satoi ovista ja ikkunoista ja se tetysti lisäsi intoamme näyttelemiseen. Kuvassa oikealta ohjaaja b, Aarno Jalonen, Anna-Mari Eiristö ja Anni Eiristö

18.jpg

Kymmenvuotisjuhliamme vietettiin Tienposkessa Tuomisen Karin navetassa, juhliin toi Arja Hyvärinen Hyvinkään kaupungin kukkaset, harmoonia kantamassa Jaakko ja Charlotta.

tytöt ja harava.jpeg

KulkuriTeatteri aloitti toimintansa 30 vuotta sitten Hyvinkään Kytäjän kylässä, kun urheilijoiden silloinen hallitus yritti keksiä keinoa ikuisen rahapulan selättämiseksi. Maine kulkee myös naisen edellä ja kun joku muisti kuulleensa, että kylän oli muuttanut toimittaja, joka ohjasi näytelmiä päätettiin lähettää karvahattulähetystö kysymään, josko hän suostuisi ohjaamaan kyläläisiäkin.

Olimme juuri muuttaneet Kytäjälle, luutakuusen alle liki metsää ja erämaata. Talossamme ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia ei edes kunnon kaivoa. Vesi oli haettu entisaikaan kuivana kautena kartanon pellon lähteestä, talvella vesikelkalla, kesällä kantaen. Olimme nuoria, vahvoja, innostuneita ja aivan hulluuteen asti rakastuneita kyläämme ja taloomme. Miten ihanaa olikaan istua lämmintä kesäsadetta kuunnellen oman kodin portailla rakas rotikkapoika vieressä ja katsella Charlotan käpylehmäleikkejä Matti-kissan kanssa.

Harrastimme myös kyläläisten iloksi – ehkä häpeäksikin – maanviljelystä. Pistin heti alkajaisiksi rovastin kanssa perunoita maahan entisen omistajan Lauri Pilven ikiaikaisella, ruostuneella auralla. Minä olin hevosena ja rovasti ohjasi auraa. Muutama vako saatiin avatuksi kivikovaan savimaahan ja muutama rupinen peruna kaivettua kylmästä, märästä maasta syksyllä.  Hauskaa oli ja kahvikupposen ääressä ihastelimme satoamme, kun se tapahtui, se joka tulisi määrittelemään elämämme suunnan seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Siitä se sitten alkoi. Lupauduin käväisemään seuraavassa urheilijoiden kokouksessa, tapasin parikymmentä innokasta kyläläistä – nuoria ja vanhoja – ihastuin heihin ja suostuin kirjoittamaan ja ohjaamaan näytelmän, jonka jälkeen palaisin maanviljelijäksi, jos en ehkä perunan, niin jonkun toisen kasvin kasvattajaksi kuitenkin. En palannut viljelijäksi enää, ryhdyin tekemään teatteria. Kaikki vapaa-ajat, jotka varsinaisesta työstä liikenivät, kuluivat puvustuksen, lavastuksen, rekvisiitan, käsikirjoittamisen, ohjaamisen ym. parissa. 

Siitä päivästä on nyt kolmekymmentä vuotta ja aika on kulunut kuin siivillä. Peilistä katsoo entisen punatukkaisen, hoikan naisen sijasta, harmaaseen kääntyvä, hauskasti pyöristynyt, ikääntyvä naisihminen. Mutta jos voisi kurkata sydämeeni, niin huomaisi, että kuva on valheellinen.  Se sama helsinkiläinen perunanviljelijähän sieltä katsoo ja rientää jo kovaa kyytiä kohti seuraavia seikkailuja.

Ai niin, se ensimmäinen näytelmä oli Punatukkainen prinsessa ja siinä näytelleistä kytäjäläisistä on seitsemän yhä mukana teatterissa. Meillä kaikilla on siis ollut todella mukavaa!

Rakkaudella marraskuun ihanassa räntäsateessa Kytäjän korvessa vuonna 2019 kirjoitti

Benita Kivistö

PS. Kerrottakoon vielä, että tuosta perunanviljelystä olen saanut kuulla lukuisia kertoja, sen saatatte arvata.

10v-juhlanäytelmämme ihanat tytöt vasemmalta Marke Eiristö, Tuuli Koivu, Charlotta Kivistö, Anna-Mari Eiristö ja Sari Rekola.

opri -92.jpeg

Näytelmässä Opri johti hoitokodin mieskuoroa Kullervo Kauppinen, laulajina Jaakko Kivistö ja Jukka Kuivamäki.

bottom of page