SydänLOGO.PNG

Teatterimme ensimmäinen suuri puvustus valmistui kymmenvuotisjuhliimme, joita vietettiin Hyvinkää-salissa vuonna 2000. Kuvassa vas. Hilkka Kauppinen ja Anni Eiristö, jotka valmistivat asunsa itse sekä Pirjo Honkanen, jonka asun ompeli Benita Kivistö. Asut ommeltiin ilman kaavoja vanhaan barokkiompelutyyliin suoraan päälle. Kaikki materiaali on tässäkin kierrätettyä. Voit lukea lisää puvustuksesta Hilkka Kauppisen tekstistä KULISSIEN TAKAA. Kuvan linnan rakensi lavastajamme Aarno O. Jalonen.

KULKURITEATTERI SYNTYI KYTÄJÄN KYLÄSSÄ 1990

Kertomus teatterimme ensimmäisistä askeleista, miten helsinkiläinen ohjaaja-toimittaja tuli muuttaneeksi pikkukylään ja siellä perustaneeksi kyläläisten kanssa nyt jo kolmekymmentä vuotta täyttävän teatterin. Kertomus sattumasta, innostuksesta, näyttelemisen tarpeesta, mutta ennen kaikkea suuresta rakkaudesta teatteriin ja kytäjäläisiin näyttelijöihin.

oprilaiset kaikki 93.jpeg
Kuvassa ensimmäisen näytelmän tekijät, joista mukana toiminnassa yhä edelleen tekijöinä Anni Eiristö, Marke Eiristö, Hilkka Kauppinen, Aarno Jalonen ja Maarit Kajosaari, hengessä ja kannustajina Sari Rekola, Kullervo Kauppinen ja Matti Eiristö.
Charlotta oli viisivuotias kun teatteri aloitti toimintansa, rakas Marke puolestaan teinityttönen, ensimmäisessä näytelmässä punatukkaisena prinsessana ja siitä lähtien näytellyt lähes kaikissa näytelmissä. Ihanat tyttöni.

KODISTA - TEATTERISTA - MAANVILJELYKSESTÄ

Linnan rouvat.jpeg
7220918A.JPG
tytöt ja harava.jpeg
are ja benita opri 92.jpeg
merimieslauluilta 91.jpeg
7220910A.JPG
012_edited.jpg
KulkuriTeatteri aloitti toimintansa 30 vuotta sitten Hyvinkään Kytäjän kylässä, kun urheilijoiden silloinen hallitus yritti keksiä keinoa ikuisen rahapulan selättämiseksi. Maine kulkee myös naisen edellä ja kun joku muisti kuulleensa, että kylän oli muuttanut toimittaja, joka ohjasi näytelmiä päätettiin lähettää karvahattulähetystö kysymään, josko hän suostuisi ohjaamaan kyläläisiäkin.
Olimme juuri muuttaneet Kytäjälle, luutakuusen alle liki metsää ja erämaata. Talossamme ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia ei edes kunnon kaivoa. Vesi oli haettu entisaikaan kuivana kautena kartanon pellon lähteestä, talvella vesikelkalla, kesällä kantaen. Olimme nuoria, vahvoja, innostuneita ja aivan hulluuteen asti rakastuneita kyläämme ja taloomme. Miten ihanaa olikaan istua lämmintä kesäsadetta kuunnellen oman kodin portailla rakas rotikkapoika vieressä ja katsella Charlotan käpylehmäleikkejä Matti-kissan kanssa.
Harrastimme myös kyläläisten iloksi – ehkä häpeäksikin – maanviljelystä. Pistin heti alkajaisiksi rovastin kanssa perunoita maahan entisen omistajan Lauri Pilven ikiaikaisella, ruostuneella auralla. Minä olin hevosena ja rovasti ohjasi auraa. Muutama vako saatiin avatuksi kivikovaan savimaahan ja muutama rupinen peruna kaivettua kylmästä, märästä maasta syksyllä.  Hauskaa oli ja kahvikupposen ääressä ihastelimme satoamme, kun se tapahtui, se joka tulisi määrittelemään elämämme suunnan seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Siitä se sitten alkoi. Lupauduin käväisemään seuraavassa urheilijoiden kokouksessa, tapasin parikymmentä innokasta kyläläistä – nuoria ja vanhoja – ihastuin heihin ja suostuin kirjoittamaan ja ohjaamaan näytelmän, jonka jälkeen palaisin maanviljelijäksi, jos en ehkä perunan, niin jonkun toisen kasvin kasvattajaksi kuitenkin. En palannut viljelijäksi enää, ryhdyin tekemään teatteria. Kaikki vapaa-ajat, jotka varsinaisesta työstä liikenivät, kuluivat puvustuksen, lavastuksen, rekvisiitan, käsikirjoittamisen, ohjaamisen ym. parissa. 
Siitä päivästä on nyt kolmekymmentä vuotta ja aika on kulunut kuin siivillä. Peilistä katsoo entisen punatukkaisen, hoikan naisen sijasta, harmaaseen kääntyvä, hauskasti pyöristynyt, ikääntyvä naisihminen. Mutta jos voisi kurkata sydämeeni, niin huomaisi, että kuva on valheellinen.  Se sama helsinkiläinen perunanviljelijähän sieltä katsoo ja rientää jo kovaa kyytiä kohti seuraavia seikkailuja.
Ai niin, se ensimmäinen näytelmä oli Punatukkainen prinsessa ja siinä näytelleistä kytäjäläisistä on seitsemän yhä mukana teatterissa. Meillä kaikilla on siis ollut todella mukavaa!
Rakkaudella marraskuun ihanassa räntäsateessa Kytäjän korvessa vuonna 2019 kirjoitti
b
PS. Kerrottakoon vielä, että tuosta perunanviljelystä olen saanut kuulla lukuisia kertoja, sen saatatte arvata.