top of page
IMG_0978_edited.jpg

Jaakko oli teatterimme puheenjohtajana ja rekvisitöörinä ja vaikka minä. Kuvassa hänen rakentamansa juna "Pikku Päkä" näytelmästä Kamariherra.

Benita Kivistö

KODISTA - TEATTERISTA - MAANVILJELYKSESTÄ

Kertomus teatterimme ensimmäisistä askeleista, miten minä, helsinkiläinen ohjaaja-toimittaja tulin muuttaneeksi pikkukylään ja siellä perustaneeksi kyläläisten kanssa nyt jo kolmekymmentä vuotta täyttävän teatterin. Kertomus sattumasta, innostuksesta, näyttelemisen tarpeesta, mutta ennen kaikkea suuresta rakkaudesta teatteriin ja kytäjäläisiin harrastajiin.

PICT5009_edited.png

Harrastimme myös kyläläisten iloksi – ehkä häpeäksikin – maanviljelystä. Pistin heti alkajaisiksi rovastin kanssa perunoita maahan entisen omistajan Lauri Pilven ikiaikaisella, ruostuneella auralla. Minä olin hevosena ja rovasti ohjasi auraa. Muutama vako saatiin avatuksi kivikovaan savimaahan ja muutama rupinen peruna kaivettua kylmästä, märästä maasta syksyllä.  Hauskaa oli ja kahvikupposen ääressä ihastelimme satoamme. Juuri silloin se tapahtui. Se joka tulisi määrittelemään elämämme suunnan seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Tarkkaan ottaen kaikki alkoi siitä, kun hellämielisyyttäni lupauduin käväisemään seuraavassa Kytäjän Urheilijoiden kokouksessa. Menin ummikkona Maapirtille, istahdin penkille ja ihmettelin kaikkea uutta. Kokouksen jälkeen jäi parikymmentä innokasta kyläläistä – nuoria ja vanhoja – keskustelemaan kanssani. He olivat oikeita yhdistyshaita. Kaikki olivat olleet jo  vuosikymmeniä mukana kylän seuroissa, monet jopa kaikissa yhdistyksissä jäseninä. Tutustuin aivan uudenlaiseen elämään, uuteen tapaan olla yhdessä, törmäsin yhteisöllisyyteen johon omissa piireissäni en ollut tottunut. Ihastuin  ja kuulin itseni suostuvan kirjoittamaan heille näytelmän ja jopa ohjaamaan sen. No se olisi pikku juttu ja sen jälkeen jatkaisin suurta kutsumustani, maanviljelijän jaloa työtä. Jos nyt en välttämättä perunanviljelijänä niin jonkun toisen sopivan kasvin kasvattajana kuitenkin. Riittihän noita viljeltäviä!

KulkuriTeatteri aloitti toimintansa 30 vuotta sitten Hyvinkään Kytäjän kylässä, kun urheilijoiden silloinen hallitus yritti keksiä keinoa ikuisen rahapulan selättämiseksi. Maine kulkee myös naisen edellä ja kun joku muisti kuulleensa, että kylään oli muuttanut toimittaja, joka ohjasi näytelmiä, päätettiin lähettää karvahattulähetystö kysymään, josko hän suostuisi tekemään heidän kanssaan näytelmän. He kyllä näyttelisivät, kunhan minä ohjaisin.

Olimme juuri muuttaneet Kytäjälle, luutakuusen alle liki metsää ja erämaata. Talossamme ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia, ei edes kunnon kaivoa. Vesi oli haettu entisaikaan kuivana kautena kartanon pellon lähteestä, talvella vesikelkalla, kesällä kantaen. Olimme nuoria, vahvoja, innostuneita ja aivan hulluuteen asti rakastuneita toisiimme, kyläämme ja taloomme. Miten ihanaa olikaan istua lämmintä kesäsadetta kuunnellen oman kodin portailla rakas rotikkapoika vieressä ja katsella Charlotan käpylehmäleikkejä Matti-kissan kanssa. Tai vaikkapa ajeluttaa Charlottaa kottikärryssä ympäri tonttia.

finlandf%2520my%2520love_edited_edited.j

Charlotta oli viisivuotias kun teatteri aloitti toimintansa, Marke puolestaan teinityttönen, ensimmäisessä roolissaan Punatukkaisena prinsessana. Tässä Marke on näytelmän Finland my Love roolivaatteessa. Näytelmä oli Hyvinkään kaupungin nuorten ohjelmana Kostroman vierailussa.

PICT5206_edited.jpg

Komeesti kasvoi savimaahan raivaamani yrttimaa ja lopulta perunoitakin tuli. Mutta vuosia se vaati.

En palannut viljelijäksi! En yhtenäkään vuonna. Ryhdyin tekemään teatteria. Kaikki vapaa-aika, joka leipätyöstäni liikeni, kului uusien ystävieni parissa. Milloin puvustaen, lavastaen, rekviisiittaa tehden, milloin käsikirjoittaen, ohjaten, harjoituspaikkaa etsien, kamoja raahaten ja vaikka mitä hauskaa tehden. 

Siitä päivästä on nyt kolmekymmentä vuotta. Aika Kytäjällä ja teatterin parissa on kulunut kuin siivillä. Peilistä katsoo entisen punatukkaisen, hoikan naisen sijasta, harmaaseen kääntyvä, hauskasti pyöristynyt, ikääntyvä naisihminen. Mutta jos voisi kurkata sydämeeni, niin huomaisi, että kuva on valheellinen.  Se sama helsinkiläinen toimittaja-perunanviljelijähän sieltä katsoo ja rientää jo kovaa kyytiä kohti seuraavia seikkailuja.

Ai niin, se ensimmäinen näytelmä oli Punatukkainen prinsessa ja siinä näytelleistä kytäjäläisistä on seitsemän yhä mukana teatterissa. Meillä kaikilla on siis ollut todella mukavaa!

Rakkaudella marraskuun ihanassa räntäsateessa Kytäjän korvessa vuonna 2019 kirjoitti

Benita Kivistö

PS. Kerrottakoon vielä, että tuosta perunanviljelystä olen saanut kuulla lukuisia kertoja, sen saatatte arvata.

merimieslauluilta 91.jpeg

Näytelmien lisäksi järjestimme milloin mitäkin tapahtumia. Kuva Maapirtillä pidetystä Merimieslauluillasta. Kivistö pyörätuolissa Kai Vaaralahden seurassa.

Sonnin pää – kopio.jpg

Hilkka ja minä ompelimme ja suunnittelimme asuja toistemme luona vuorotellen. Tällä kertaa syntyy Oskari-sonnin silmät. Pään rakensi Jaakko.

18.jpg

Kymmenvuotisjuhlaamme vietettiin jo tunnettuna teatterina, siitä todisteena kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Arja Hyvärisen juhliin tuomat Hyvinkään kaupungin kukkaset.

PICT5025_edited.jpg

Muutimme kylällä hieman ennen omaa syntymävuottani rakennettuun, täysin alkuperäisasussaan olevaan taloon. Rakastuimme siihen todella, pidimme kaikesta; kallioista, monenlaisista puista, marjapensaista, omena- ja kriikunapuista, raparpereistä, liljoista, kieloista, sinivuokoista... Mutta ennen kaikkea siitä, ettei taloa oltu lainkaan remontoitu. Pääsimme tekemään siitä juuri mieleisemme. Ja kyllä sitä on 40 vuotta tehtykin. Tässä rakennetaan pikkuriikkiseen saunarakennukseen lisähuoneita. Ja samaan aikaan käytiin työssä, perustettiin teatteri, kasvatettiin lapset, matkusteltiin pitkin Eurooppaa. Ah nuoruus! Ihanaa oli silloin ja ihanaa on nytkin, kun on mitä vanhana ihailla!

27.4.24 bj

bottom of page