top of page
KulkuriTeatteri
KulkuriTeatteri onnittelee puheenjohtajaansa
Charlotta sai pokata jo toisen kerran taidepalkinnon; vuonna 2002 hänelle luovutettiin niin ikään Hyvinkääsalin Uuden Vuoden konsertin alussa Hyvinkään Nuorten Taidepalkinto ansioistaan viulistina ja nuorena, hyvin edistyneenä taiteenharrastajana.
”Kaikki kulttuuritapahtumat, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ja yhteisön hyvinvointia, ovat sydäntäni lähellä. Jaan kunnian palkinnosta koko paikallisen kulttuurikentän kanssa. Tapahtumat syntyvät yhteistyön tuloksena”, sanoi Charlotta kiitospuheessaan.


Muusikkomme, tiedottajamme, meikkaajamme, kampaajamme, puheenjohtajamme Charlotta Kivistö sai vastaanottaa vuoden 2019 Hyvinkään Taidepalkinnon kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Antti Rantalaiselta Hyvinkääsalissa pidetyssä Uuden Vuoden konsertissa. Palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta saavutuksesta musiikin, kuvataiteen, näyttämötaiteen tai muun taiteen alalla.
Taidepalkinnon saajan päättää Hyvinkään kaupunginhallitus. Päätöstä valmistelivat kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Simo Varjonen sekä kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Raatikainen. Raatikaisen mukaan päätös oli hyvin helppo. Kivistön valintaa puolsivat hänen omien kiistattomien ansioidensa lisäksi ulkopuolelta, muun muassa Hyvinkään Kaupunkiyhdistykseltä, tulleet monet ehdotukset.
Päivitetty 9.4.24
bottom of page