top of page
KulkuriTeatteri
Kulkuritarinointia
kulissien takaa
Mitä kaikkea tapahtuukaan kulissien takana juuri silloin, kun luullaan ettei mitään tapahdukaan?
Teatterille niin tärkeä hallitus kokoontuu, lavastajat, puvustajat, valo- ja äänisuunnittelijat kyhäävät kuumeisesti kokoon esitystä, suunnitellaan harjoitusvuoroja, puvustusta ja vaikka mitä.
Tästä kaikesta kertovat tällä palstalla kuka kulloinkin ehtii. Valmiina luettavaksi on Charlotan juttu hallinnosta, Hilkan puvustuksesta ja Aren lavastuksesta! Tervetuloa kulissien taakse!
Kahvia, ystävyyttä, kunnioitusta, rakkaan teatterimme eteen työskentelyä - siitä on kulkureiden hallitus tehty!
Kannatetaan
Yksi on kävellyt Rauhankävelyn Helsingistä Raisioon, toinen ajanut geokätköillen halki Euroopan, kolmas päätynyt keskelle mediakohua kommentoituaan suorasanaisen asiallisesti suomalaisten nuorten häiriökäyttäytymistä, neljäs kirjoittanut yötä myöten Kulkureiden historiikkia. Entä viides?
Kulkureiden hallitukseen ovat kautta aikojen kuuluneet kunniapuheenjohtaja Jaakko Kivistö sekä sihteeri Aarno Jalonen. Viimeisimmät vuodet olen toiminut hallituksen puheenjohtajana ja Jarno Hannula varapuheenjohtajana, Janne Vaittinen ja Hilkka Kauppinen toiminnantarkastajina.
Suomi on yhdistystoiminnan kulta-aitta. Yhdistymisvapaus on turvattu Suomen perustuslaissa, ja kymmenen vuotta sitten yhdistysrekisterin noin 135 000 yhdistyksessä arvioitiin olevan 14 miljoonaa jäsentä. Muutama kymmenen näistä jäsenistä löytyy KulkuriTeatteri ry:n historiasta.
Kulkureiden hallitukseen ovat kautta aikojen kuuluneet kunniapuheenjohtaja Jaakko Kivistö sekä sihteeri Aarno Jalonen. Viimeisimmät vuodet olen toiminut hallituksen puheenjohtajana ja Jarno Hannula varapuheenjohtajana, Janne Vaittinen ja Hilkka Kauppinen toiminnantarkastajina.
Suomi on yhdistystoiminnan kulta-aitta. Yhdistymisvapaus on turvattu Suomen perustuslaissa, ja kymmenen vuotta sitten yhdistysrekisterin noin 135 000 yhdistyksessä arvioitiin olevan 14 miljoonaa jäsentä. Muutama kymmenen näistä jäsenistä löytyy KulkuriTeatteri ry:n historiasta.
Keväällä 1990 perustettu Kytäjän KulkuriTeatteri rekisteröitiin yhdistykseksi kesäkuussa 1998. Vuosien mittaan keskittyi yhdistyksen elämä kulkemiseen ja Kytäjällä syntyneen yhteisön nimestä jäi ennen pitkää kylän nimi pois. Rekisteröityminen paitsi strukturoi jo kauan aktiivisesti toimineen yhteisön toimintaa, mahdollisti sen avustuskelpoisuuden ja oman tilin hankkimisen. Ensimmäisen kymmenvuotisen ns. ”artisti maksoi”, eli teatteri toimi pelkästään omin, yksityisin varoin. Uuden vuosituhannen koittaessa kaupungin avustussäännöt kehittyivät, ja avustusta myönnettiin paitsi pieninä rahasummina, myös vuokrahuojennuksina. Viime vuosien kumppanuussopimukset Hyvinkään kaupungin kanssa ovat mahdollistaneet erilaiset yhteistyöprojektit mm. Hyvinkääsalin kanssa. Vaikka olemmekin koko yhdistyksen historian ajan olleet vakavarainen yhdistys ja omarahoitusosuutemme – lipputulot ja tilausesiintymistulot – ovat aina kattaneet yhdistyksen menot, on kaupungin tuki tarjonnut selkänojaa toiminnan pitkäjänteiselle kehittämiselle.
Vaikka varsinainen teatteritoiminta tapahtuu näyttämöillä, estradeilla, lavoilla ja areenoilla, on taustalla hallintoa, joka työskentelee silloin, kun valot ovat sammuneet ja aplodit lakanneet. Hakemukset, raportoinnit, tilitykset, kirjanpito, kokoukset, pöytäkirjat, muistiot, sopimukset, arkistoinnit: kaikki ne ikävimmät, tylsimmät ja kuivimmat asiat. Niitä ei tarvittaisi ilman teatteritoimintaa, mutta teatteritoiminnalle ja sen harrastajille yhdistyksestä on merkittävä apu ja ilo.
Olen itse toiminut lukuisissa yhdistyksissä niin perustajana, jäsenenä, työntekijänä, vapaaehtoisena kuin lakkauttajanakin. Vanhoilta hallituskonkareilta olen oppinut kaiken minkä tiedän säännöistä, kokoustekniikasta – ja kannattamisesta. Vaivihkaa näiden vuosien varrella minusta on kasvanut se vanha hallituskonkari, joka tuhahtaa nuorille keltanokille vuosikokouksissa, ettei henkilöitä tarvitse kannattaa.
Maanantaina Kulkureiden hallitus kokoontui Paavolan koulun rehtorin kansliassa. Toin Turusta laatikollisen pinkkejä piispiksiä, ja Jarno tarjosi termarikahvit. Siinä pyöreän pöydän äärellä lausuttu ”Kannatetaan!” sai taas muistamaan, mitä on yhdistystoiminta parhaimmillaan – sitä samaa mitä ystävyyskin.
Turussa 12.4.2024
C - se viides
Hilkka Kauppinen
Kuvatekstit ja kuvat valinnut: Benita Kivistö
KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA PUVUSTUSTA
päivät Turun linnan museoassistenttina lomat ja vapaapäivät teatterissa
Hilkka ja allekirjoittanut istuimme suvisena ehtoona Helletorpan ojassa vahtimassa lehmiä laitumella. Hyvin maltettiin odottaa kunnes ne tulivat tarpeeksi lähellä, jotta saatoimme kopioida verkkokalvollemme niiden katseen. Sitä muistoa kopioiden valmistimme työn, tuskan ja raikuvien naurupyrskähdysten keralla Oskari Sonnin silmät!
Tylleekä ja Polleeka -kissat asustivat Auranjoen rannalla kellarikomerossa ja ahmivat kalaa, Asut ovat Annin ja Hilkan käsiäalaa.
Hyvinkään Cocktail -näytelmän kauppatieteilijän asu valmistumassa. Leikattiin kymmenittäin kukkamekkoja, jotka sitten kursittiin ja ryntättiin puvuksi. Ihana asu tuosta Hilkan ompelemasta tulikin, mutta valtavan työn takana oli valmistuminen. Komeaa oli ihailla kättemme töitä.
Anni Eiristö kuten Hilkkakin,on teatterimme perustajajäseniä ja puvustanut meidän tapaan alusta asti. Välillä on pakko vähän tuulettaa ja mikäs sen hauskempaa, kuin pukeutua välillä vintageasuihin. Ompelimme joinakin viikkoina monta päivää peräkkäin siten, että aloitimme klo 9 aamulla ja lopetin illalla samaan aikaan. Joten piristystä piti välillä keksiä.
Kun aikanaan aloittelimme teatterin tekoa, en olisi arvannut, että vielä 30 vuoden kuluttua ihastelen yhtä hämmästyneenä lopputulosta ja näyttämölle luotua maailmaa, olipa kyseessä lasten näytelmän satumetsä, kestikievari, Kytäjän kartanon sali, Pietarin hovi tai hopeakaivos. Jokaisen esityksen aikana ajattelen, että nyt näyttämöllä ovat kaikkein ihanimmat puvut, tämän ihanampia ei voi enää olla, mutta seuraavan näytelmän kohdalla ajattelen ihan samoin.
OMASTA PUSSISTA JA LAHJAKSI
Aloittelevalla teatterilla ei ollut varaa hankkia mitään, mutta teatterilaisilta löytyi kotoa vanhoja vaatteita, kankaita, nauhoja, nappeja, neppareita ym. joita tarvittiin pukujen valmistamiseen. Osa saatiin lahjoituksena. Näin mentiin ensimmäiset kahdeksan vuotta, jonka jälkeen Hyvinkään kaupunki myönsi teatterillemme 2000€ kohdeapurahaa ja vuosia myöhemmin Willanäyttämö ry:n jäsenteattereille teatteriavustusta.
Ompelutalkoot pidettiin alkuun Kytäjällä ohjaaja Benita Kivistön, tai b:n niin kuin me teatterilaiset häntä kutsumme, makkarissa ja jokaisella naisella oli oma paikkansa sängyn kulmalla. Siinä jokainen valmisti pukunsa ohjaajan ohjeiden mukaan. Ommeltiin oikeaa peikkokangasta, Jääprinsessaa, Roiva-revontulta, Noita Zebulonia, Tonttuja, 10-vuotisnäytöksen ihania pukuja ja mitä kaikkea muuta. Siellä seisoimme vuorotellen b:n edessä sovituksessa ja ihailimme ilman kaavoja päälle rakennettuja ja ommeltuja pukujamme. Jokainen meistä oli sitä mieltä,
että juuri minulle oli suunniteltu kaikkein kaunein puku.
Puvustus- ja musiikkitiimi tällä kertaa esiintymässä Kytäjän kirkolla!
HYVINKÄÄLTÄ TURKUUN
Ensimmäiset kymmenen vuotta asuin Hyvinkään suunnalla, joten oli helppo, vaikka työpäivän jälkeen jatkaa yhteisiä ompeluja, mutta muutettuani maaliskuussa 2000 Turun suunnalle, ei ihan joka ilta voinutkaan piipahtaa b:n kanssa ompelemaan. Viisi päivää viikosta kuluu työssäni Turun linnan museoassistenttina ja kaksi vapaapäivääni käytän yleensä teatterikaudella ompeluihin. Osan kesälomastani pidän myös niin, että pääsen useammaksi päiväksi kerrallaan ompelemaan. Monet vaatteet ovat matkanneet kanssani Turun ja Hyvinkään väliä eikä aina kaikki ole mennyt ihan kommelluksitta.
KUSTAA II ADOLF VAARASSA - EIKÄ POLIISIKAAN PYSÄHTYNYT
Olimme tekemässä Kuninkaan eväät-näytelmää ja minä ompelin kuningas Kustaa II Adolfin vaatetta. Jouduin lähtemään jo klo 17.00 aikoihin Turkuun, sillä minulla oli vielä illalla opastus klo 21.00. Otin keskeneräiset vaatteet mukaani, ommellakseni niitä Turussa. Jokioisten kohdalla autoni kojelaudan alta alkoi tulla savua ja vahva palaneen käry leijui autossa. Ensimmäinen ajatus oli, että apua, palaako auto, Kustaa Adolfin vaatteet on saatava ulos. Parkkeerasin auton nopeasti viereiselle bussipysäkille ja tempaisin kuninkaan vaatteet sekä kaikki ompelutarvikkeet auton takapenkiltä tienpenkalle kauas autosta, jotta eivät varmasti pala, jos auto leimahtaa tuleen. Samassa muistin tavaratilassa olevan ompelukoneeni, sekin penkalle. Siellä seisoin tavaroineni, kuin Kassi-Alma, odottamassa hinausautoa ja kyytiä Turkuun. Yksikään auto ei pysähtynyt kohdalleni, ei edes poliisi, joka pariin otteeseen ajoi ohitseni. No, auto ei syttynyt, hinausauto saapui ja ehdin vielä opastukselle linnaan. Oli taas onnea matkassa.
KARKKIKAUPASSA
Kesätauon jälkeen tavatessamme olo on kuin lapsella karkkikaupassa. b on kesän aikana vieraillut lukemattomilla kirppareilla ympäri Suomen etsimässä materiaaleja seuraavaa puvustusta varten. Jännityksellä odotan mitä ihanuuksia pussukoista löytyy, mitä pukuja seuraavasi ommellaan ja kenelle mitäkin on suunniteltu. Monesti b on jo etukäteen, ennen tapaamistamme, käynyt järjestelemässä materiaalit kunkin näyttelijän puvustukseen ja siitä alkaa taas ihmeellinen yhteinen matka kohti ensi-iltaa. Ohjaaja on käyttänyt valtaisan määrän tunteja käsikirjoittaessaan, suunnitellessaan puvustusta, lavastusta sekä aikataulutusta ja kaiken kukkuraksi ommellessaan pukuja. Jokainen puku kulkee hänen käsiensä läpi. Miehistä tulee komeita ja naisista kauniita.
Ja kaiken kruunaa hallituksen puheenjohtaja, musiikkivastaava Charlottan suunnittelemat ja valmistamat upeat hatut ja kampaukset.
Mutta mistäpä 1600-luvun miesten korkokengät punaisine korkoineen? Ei hätää, ne syntyvät rekvisitööri Jaakko Kivistön pajassa, samoin kuin noidan kengät, noidan luudat, alushameen vanteet, erilaiset kruunut, arpaseulat, sumusiipparit ja paljon, paljon muuta, mitä kukaan ei tiedä edes olemassa olevankaan ennen kuin näkee ne näyttämöllä.
Tässä kaikessa olen saanut olla mukana perustamisesta lähtien, jo 30 vuotta. Niin monta ihanaa puvustusta olen saanut omalta osaltani olla toteuttamassa. Siitä suuri kiitos b-ohjaajalle!
Turussa 21.3.2021
Aarno Jalonen
KULKURITEATTERIA KYMMENEN VUOTTA
Nyt on vuorossa lavastaja-, valo- ja äänimies, roudari, sihteeri ym Aarno Jalonen, hän kertoo teatterimme toiminnasta ensimmäisen 10 vuoden ajalta, etenkin lavastus-, ääni- ja valomaailmasta ja sen synnystä.
Are Kivisenojan koulun portailla. Koulu oli hetken kulkureiden harjoitus- ja lavasteidentekopaikka, mutta se myytiin ja teatterille tuli äkkilähtö.
Kun kerrotaan menneistä tapahtumista, kerrotaan tavallisesti myös päivämäärä. Asiathan ovat tapahtuneet jonain tiettynä päivänä. Se koska tai minä päivänä minä olen liittynyt joukkoon, joka nyt nimittää itseään KulkuriTeatteriksi, on minulle tässä mielessä epäselvää. Tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa, mutta vuosi oli kuitenkin 1991.
Aluksihan tämä ryhmä oli hyvin löyhä yhteenliittymä, eräänlainen Kytäjän Urheilijoiden huvitoimikunnan alajaosto. Esiintymisiäkin oli aluksi hyvin harvoin. Tämä ryhmä, jossa en vielä ollut mukana, esitti Maapirtillä näytelmän Punatukkainen Prinsessa.
Monien muiden tavoin olin yllättynyt näytelmän korkeasta tasosta. Tästä syystä uteliaisuuteni heräsi ja kiinnostuin ryhmän toiminnasta ja siitä, kuka oli tämän kaiken aikaansaanut. Henkilöksi, joka oli näytelmän käsikirjoittaja, ohjaaja ym. paljastui silloin hiljattain kylään muuttanut, teatterikärpäsen puraisema toimittaja Benita Kivistö. Kyläläiset olivat pyytäneet häntä ohjaamaan jonkin ohjelman kylän seurojen järjestämään pikkujoulujuhlaan. Olin myöhemmin itsekin mukana esiintyjänä muutamissa näytelmissä.
Aren rakentama talo oli helppo purkaa ja kasata missä tahansa muutaman miehen voimin- toimiva, upea talo kulkureiden lukemattomissa esityksissä.
Alkemillan asunto oli vanha kärpässieni ja istuimena haavan punikkitatti. Molemmat olivat Aren tekemiä Kadonneet hiippamyssyt -lastennäytelmään.
Hyvin pian kuitenkin selvisi, ettei minulla ollut merkittäviä näyttelijän lahjoja sekä se, että teatteriryhmältä puuttui järjestelijä eli roudari. Tästä alkoikin minun varsinainen ”työni” KulkuriTeatterissa. Vähitellen tehtäviini alkoi kuulua myös lavasteiden valmistus ja ”näyttämötekniikka”, joka taisi aivan aluksi sisältää vain verhojen avaamisen ja salin valojen sammuttamisen. Ajan myötä tekniikka ja tehtävät ovat kuitenkin lisääntyneet.
Maapirtin näyttämö, jossa suurin osa näytelmistä aluksi esitettiin, oli pimeähkö. Tästä syystä tarvittiin lisää valoa. Riittävän valaistuksen järjestäminen oli alkuaikoina pääasiallisin työni. Tarvittava lisävalo saatiin aluksi työmaavalaisimista ja aivan tavallisista pöytävalaisimista, ilman mitään himmennystä. Valot vain kytkettiin päälle ja pois. Usein näyttelijät vielä tekivätkin sen itse. Seuraavassa vaiheessa joihinkin esityksiin valaisimet ja himmentimet lainattiin kaupungin nuorisotoimen varastosta.
Allakko oli Aren rakentama kestävä kerrostalo, jonka yläkerrassa asusti mummo possunsa kanssa onnellisen tietämättömänä, että tontut mellastivat kellarissa eli allakossa.
Vähitellen vaatimustaso kasvoi ja haluttiin hankkia teatterille omaa valo- ja äänetoistotekniikkaa, soittimia ja tila teatterin tavaroille. Tämä edellytti jonkinlaista virallista järjestäytymistä. Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä 1996 pidettiin Kytäjän KulkuriTeatteri ry:n perustava kokous. Toiminta rekisteröitymisen jälkeen onkin sitten ollut huomattavasti vilkkaampaa. Luonteensa ja nimensä mukaisesti teatteriryhmä on kiertänyt erilaisissa kokoonpanoissa esiintymässä. Teatterin vähäinen lavastus on tehty yleensä huomioiden sen sopivuus erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin. Vaatimattomaan lavastukseen oli syynä lavasteiden valmistukseen sopivien tilojen puuttuminen, sekä kuljetusongelmat. Koska olemme toimineet aina pienillä budjeteilla lavasteet tehtiin niin, että niitä tai ainakin materiaalia voitiin käyttää myöhemmin muissa tuotannoissa. Vasta vuoden 1999 kesäohjelmistoon lavasteet tehtiin kokonaan aivan tarkoitusta varten hankituista tarvikkeista.
Ohjelmisto on ollut viime aikoina hyvin musiikkipainotteista. Tämän vuoksi äänentoistolaitteisto oli välttämätön varsinkin ulkoilmaesiintymisissä. Aluksi käytimme Kytäjän kylän seurojen yhteistä laitteistoa, mutta myöhemmin teatteriyhdistys on hankkinut itselleen omat laitteet.
Liikkuvan teatterin tekniikka on monien asioiden kompromissi. Tarvittava valaistus on lähes aina järjestetty omilla valoilla. Valaistuksen pahin ongelma on yleensä riittävän sähkövirran saanti. Esiinnyttäessä esimerkiksi Kytäjän Maapirtin kaltaisessa vanhassa talossa, aina jännittää kestääkö sulake. Siitäkään missä on se sähkökeskus, jossa sulake mahdollisesti kärähtää, ei aina ole tietoa. Kun laskee valaistuksen tarvitseman virran, haluaa unohtaa, että 10 ampeerin sulakkeella saattaa olla lähes neljän kilowatin kuormitus. Tästä johtuen valaistusta ei aivan laitosteatterien tasolle voi viedä. Äänentoistolaitteistollakin on omat erikoisvaatimuksensa siksi, ettei se teatteriesityksessä voi olla näyttämöllä. Äänitasoja on säädettävä näytöksen aikana, eivätkä näyttelijät tietenkään voi tätä tehdä. Edellä mainituista syistä kaikki on hoidettava riittävän pitkillä johdoilla näyttämön ulkopuolelta.
KulkuriTeatterin lavastajankin pitää kulkea. Tällä kertaa työkalut ohjaajan korissa matkasivat Hyvinkään lentokentälle Agronova-messujen esiintymislavaa rakentamaan.
Tarvittavat johdot lainattiin kyläläisiltä. Melkoinen tehtävä olikin muistaa, esimerkiksi kylän pikkujoulujuhlien jälkeen, mikä oli kenenkin jatkojohto. Tässä oli lisäksi puutteena se, ettei harjoituksissa useinkaan ollut mahdollisuutta varsinaisten valojen käyttöön. Ensimmäiset oikeat teatterivalot, jotka vieläkin ovat käytössä, Kivistö hankki kirpputorilta.​Lavasteiden suhteen tilanne oli miltei samanlainen kuin valaistuksenkin. Tavarat ja tarvikkeet lavasteiden tekoon saatiin tai lainattiin kylältä. Olen esimerkiksi Eiristöltä hakenut monia kuormia puutavaraa lavasteiden tekoon. Eiristölle myös varastoitiin kaikki suuremmat esineet, joita ei muualle voitu viedä. Suuri osa lavasteista tehtiin mm. rakennusjätteistä, myöhemmin myös kirpputorit ovat olleet merkittävä hankintapaikka.
Maitolaituri valmistui kulkureiden nostalgiseen Maitolaiturin luona -näytelmään. Sekin oli todellinen taidonnäyte; vahva, sateenkestävä, oikea maitolaituri, joka pystytettiin hetkessä ja hetkessä se täyttyi myös istujista, muista kuin kulkureista.
Noita RixRaxin linna on syntymässä Aren käsissä Willanäyttämön lavastamossa.
Pitkät johdot taas huonontavat äänen laatua ja ovat näyttelijöiden kiusana näyttämöllä. Toisinaan tuntuu toivottomalta selvittää kahdeksaa mikrofonin johtoa, soittimen ja kaiuttimien johtoja, jotka ovat kiertyneet kaiken mahdollisen ympärille esityksen aikana. Teatteritekniikka on parhaimmillaan silloin, kun yleisö ei huomaa sen olemassaoloa. Kuitenkin sen suunnittelu ja paikalleen asettelu vie yleensä enemmän aikaa, kuin itse esitys. Esityksen jälkeen kaikki on vielä purettava ja kuljetettava varastolle. Esiintymispaikalle on mentävä ennen kuin yleisö tulee ja sieltä poistutaan vasta heidän jälkeensä. Kaikesta tästä huolimatta tehtävien antamat aina uudet haasteet ovat olleet kiehtovia. Onnistuneen esityksen jälkeen on voinut tuntea suurta tyydytystä.
Päivitetty 7.4.24
bottom of page