top of page
KulkuriTeatteri
_edited.jpg)



TOIMINTA
Ohjelmistoomme on kuulunut suuria epookkiesityksiä, lasten ja nuorten näytelmiä,
runo- ja lauluiltoja, teemallisia esityksiä sekä muita tapahtumia Hyvinkään kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa.
Olemme myös luoneet ja tuottaneet suuria yleisötapahtumia,mm:
POHJOLAN PIDOT
TULKAA KYLÄÄN
KYTÄJÄN KESÄPÄIVÄT
PRO KYTÄJÄ
WILLAN JOULU
NAINEN IHANAINEN
METSÄ-TAPAHTUMA
Teatterimme on ollut vetäjänä suurissa yhteistyöproduktioissa, joissa olemme vastanneet mm. käsikirjoituksesta, lavastuksesta ja ohjauksesta.




KÄSIKIRJOITUS
Teatterimme vahvuus on kiistatta ollut varta vasten meille tehdyt käsikirjoitukset. Vuosien saatossa on kantaesityksiä ollut satoja.
Useimmat niin historiallisista kuin muistakin koko illan näytelmistä on kirjoittanut ja dramatisoinut ohjaajamme Benita Kivistö. Hän on myös käsikirjoittanut kaikki kulkureiden tilausesitykset.
Ohjelmistoomme on kuulunut myös FM Katri Lehdon Kytäjästä kertovia näytelmiä sekä professori Anu Lahtisen ja Leena K. Lehdon käsikirjoitusten dramatisointeja.
_edited.jpg)
_edited.jpg)
_edited.jpg)
_edited.jpg)
TANSSI
KulkuriTeatteri on koko toimintansa ajan nähnyt että tanssilla on tärkeä osuus teatteritaiteessa. Sillä on viljalti höystetty muitakin esityksiämme kuin laulunäytelmiämme.Siksi koulutus on kuulunut jokavuotiseen toimintaamme. Mestaritanssija Antti Savilampi on vuosikymmenten ajan paitsi kouluttanut näyttelijät perustanssin ja kansantanssin maailmaan myös tehnyt mahtavia tanssikoreografioita ja valmistanut ne esitystä varten. Näin on tehnyt myös vuosien ajan vanhan tanssin opettaja, mestaritanssija Maria Hostikka johtaessaan meidät salonkitanssin lumoihin.
Tanssinopetusta ja koreografioita teatterillemme ovat tehneet myös tanssija Osku Heiskanen, tanssinopettaja Toni Keski-Liikala sekä boogiewoogie-MM Masi Saurén


MISTÄ KAIKKI ALKOI
Kytäjän Kulkuriteatterin tarina alkoi, kun Benita Kivistö muutti kylälle. Ensimmäinen näytelmä oli hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa Punatukkainen prinsessa. Tämän lähtölaukauksen jälkeen valmistui vuosittain muutama suuri näytelmä tilausesitysten lisäksi.
Vuosituhannen vaihteessa teatteri järjestäytyi KulkuriTeatteri ry:ksi.
Historialliset, mm. Kytäjän kartanosta kertovat suuret pukudraamat, ajankohtaiset näytelmät ja tilausesitykset ovat siitä lähtien seuranneet toisiaan tiuhaan tahtiin yli 30 vuoden ajan.
Kotipesiä on ollut yhdeksän. Ensimmäinen oli Kivisenojan lakkautettu koulu ja viimeinen Impilinnan lakkautettu päiväkoti.


_edited.jpg)
_edited.jpg)
MUSIIKKI
Intendentti, viulisti Charlotta Kivistö on vastannut kaikesta teatterin musiikista, hän on myös monasti säveltänyt koko teatteriesityksen musiikin, mikä luonnollisesti on ollut korvaamaton etu harrastajateatterille.
Charlotta on myös vastannut sovituksista, säestyksistä, orkesterin kokoamisesta ja johtamisesta, näyttelijöiden musiikin sekä tanssin harjoittamisesta ja lopuksi esityksissä näytelmän musiikkidramatisoinnista.



NÄYTTELIJÄT
Teatterimme tunnetaan taitavista näyttelijöistään, joista monet ovat olleet mukana koko 30-vuotisen toiminnan ajan. Teatterialan ammattilaisten, mestaritanssijoiden ja ammattimuusikoiden antama koulutus on hionut heistä taitavia monen alan osaajia.
Välillä vuoteen on mahtunut yli kolmekymmentäkin eri käsikirjoitusta harjoituksineen ja esityksineen. Se on vaatinut todellista sitoutumista harrastajilta, jotka tekivät sen varsinaisen leipätyönsä ohella.
Tämä sitoutuneisuus palkittiin ja se näkyi liki aina loppuunmyydyissä näytöksissä niin Hyvinkääsalissa kuin muuallakin.




PUVUSTUS - LAVASTUS - REKVISIITTA
Teatterimme käsityöläiset ovat kaikki olleet mukana alusta asti, joten voi sanoa, että kisälleistä kasvoi mestareita.
Jaakko Kivistön mielikuvituksella ja taidolla luoma rekvisiitta kertoi omalla tavallaan kulloisenkin esityksemme aikakaudesta ja luonteesta ja oli mitä parhain osoitus halustamme pyrkiä kokonaisvaltaiseen taide-elämykseen. Listan suurimmasta päästä löytyy pari kolme venettä ja laivaa, juna vetureineen, muutama talo sekä kirkon sisustus saarnatuoleineen.
Myös puvustus valmistettiin kutakin esitystä varten erikseen. Ohjaaja suunnitteli puvustuksen ja toteutti sen yhdessä mestariompelijoiden Hilkka Kauppisen ja Anni Eiristön kanssa.
Aarno Jalonen toteutti valo-, ääni- ja lavastesuunitelmat yhdessä ohjaajan sekä kuhunkin esitykseen valitun tiimin kanssa.


MEIKIT - KAMPAUKSET
Teatterissamme on alusta asti hoidettu naamiointi itse. Ensimmäiset kymmenen vuotta ohjaajamme huolehti meikkaamisesta, sen jälkeen vastuu siirtyi hiljalleen Charlotalle.
Viimeiset viisitoista vuotta saimmekin nauttia mestarillisista meikeistä, fantasiakampauksista ja mitä mielenkiintoisimmista naamioinneista, kun teatterimme mestarit
Suvi Pietilä ja Charlotta Kivistö
tarttuivat ohjaksiin.
Tältäkin osin harrastuksemme on tarjonnut mahdollisuuden monen alan osaajalle kehittää itseään ja toteuttaa unelmiaan.


_edited.jpg)






HATUT - KORUT - KORISTEET
Teatteripajassamme valmistui kaikkiin esityksiin tarvittavia hattuja, hiuskoristeita, koruja sekä mitä mielikuvituksellisimpia päähineitä.
Upeat fantasiahatut ja -kampaukset olivat Charlotta Kivistön erikoisalaa. "Kylillä kuultua" -näytelmässä metsänemännällä oli päässään leveäoksainen Lapin kelo ja Pohjan isännällä puolestaan näytelmässä "Lemminkäinen" karvahattu, johon oli ommeltu Kytäjän korvesta löydetyistä oksista veistetyt monihaaraiset sarvet.
Kytäjän pajassa valmisti puolestaan rekvisitööri Jaakko Kivistö epookkikenkiä, sotilaiden vöitä, Mannerheimin kornettien plaketteja, taikakaluja, rekiä ym.
KulkuriTeatterissa osataan kaikkea!


bottom of page