Käsikirjoitus Anu Lahtinen - dramatisointi ja ohjaus Benita Kivistö

JÄÄ HYVÄSTI HELENE

Helene Schjerfbeckinä vahvoista rooleistaan tunnettu Auli Hyyrynen 

viulistina Charlotta Kivistö

FT, dosentti, historiantutkija, tiedetoimittaja
ja tietokirjailija
ANU LAHTINEN
toimii Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina Helsingin yliopistossa. Hänen eoksensa  Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset ilmestyi viime syksynä.

Helene oli jo ehtinyt tottua yksinäisyyteensä, kun hänen elämäänsä astui mies; Einar Reuter, taiteilija, oman tiensä kulkija kuten Helenekin. Mies toi mukanaan elämän liekin ja Helene halusi Einarin omakseen yhtä ehdottomasti kuin oman taiteellisen näkynsä.

 

He puhuivat viivan yksinkertaisuudesta, mutta aluksi eivät paljoakaan yksityisistä toiveista tai tunteista. He olivat onnellisia, kun saivat hengittää samaa ilmaa, olla yhdessä vailla kosketustakin. He kirjoittivat kirjeitä, tulivat tutuiksi ja tarpeellisiksi toisilleen. Kun Einar lähti Hyvinkäältä, Helene viimeisteli omakuvansa. Kun työ oli valmis, katsoi hän sitä ihmeissään; kasvoille oli pujahtanut hehku, silmiin loiste.

 

Mutta siinäkin onnessa oli viiltävä kipu. Hetken Helene sai tuntea turvaa, yhteenkuuluvuutta. Siinä kaikki. Helene oli odottanut ja toivonut enemmän, mutta kaikki jäi kesken.

Mitä kaikkea nainen kestääkään - miten täydesti rakastaakaan? Millainen mies oli Einar Reuter, metsänhoitaja, purjehtija, rakastettu? Anu Lahtisen kirjoittama ja Benita Kivistön dramatisoima ja ohjaama näytelmä tulkitsee lämmöllä naisen tunteita, mutta avaa oven myös miehen tunteiden ymmärtämiselle. Millaista on rakastaa omaa tietänsä kulkevaa naista?

  

Anu Lahtinen:

Jää hyvästi Helene

dramatisointi ja ohjaus Benita Kivistö

 

Väkevä kertomus ystävyydestä, joka kestää kaikki vastoinkäymiset. Kaksi  taiteilijaa saa elää rakkaudentäyteiset hetket, mutta elämä ei aina kulje toivottuja latuja.
                     ***
Helene Schjerfbeck -  Auli Hyyrynen
musiikki - Charlotta Kivistö, viulu
tekniikka ja rekvisiitta Aarno O. Jalonen

Linkin kuvat:
Auli Hyyrynen ateljeessa: Aarno O. Jalonen, Anu Lahtisen kasvokuva: Kuvitelmia, Hyvinkään Taidemuseon kuvannut: Ella Tommila, Helene Schjerfbeck Hyvinkäällä: yksityiskokoelma

Professori Anu Lahtinen

 

”Yksinäisyys seisoo suurena ja syleilee minua.”

 

Taidehistorioitsija Pirjo Hämäläinen (1952-2017) teki pitkän ja monipuolisen päivätyön kulttuurin ja taiteen maailmassa, ja hänen työllään oli erityisen suuri merkitys Hyvinkään kaupungille. Hämäläinen kirjoitti lukuisia teoksia hyvinkääläisistä taiteilijoista, hän julkaisi monipuolisesti kolumneja, ja hänen taideaiheiset facebook-päivityksensä olivat eloisia pienoisesseitä.

 

Hämäläinen harmitteli ja protestoi toistuvasti sitä, että monet naistaiteilijat ja -kirjailijat esitettiin hänen mielestään kovin eteerisinä ja ruumiittomina. Hyvinkään taiteilijahistoriaan niin vahvasti liittyvä Helene Schjerfbeck (1862-1946) oli hänen harmikseen saanut ”kuivakkaan ikäneidon” maineen.

 

Pirjo Hämäläisen toiveena ja tavoitteena oli, että ihmiset ymmärtäisivät myös Schjerfbeckin tunteet, niiden kiihkeyden ja ehdottomuuden. Hän muistutti, että Schjerfbeck rakastui useita kertoja elämässään. Yli 50-vuotiaana Schjerfbeck tutustui paljon nuorempaan metsänhoitaja Einar Reuteriin (1881-1968), joka oli myös taiteilija ja kirjailija (taiteilijanimi Ahtela). Schjerfbeck tapasi Reuterin ensi kertaa Hyvinkäällä. Kesällä 1918 Helene ja Einar viettivät pari viikkoa Tammisaaressa. Tuolta kesältä on Schjerfbeckin maalaus Purjehtija, mallina Einar Reuter. Taiteilijan valitsema pehmeä ja lämmin kuvaustapa kertoi Hämäläiselle Schjerfbeckin voimakkaista tunteista. Kirjeenvaihdon perusteella taiteilijoiden välillä on ollut joitakin läheisyyden hetkiä, joihin kirjeissä viitattiin kuitenkin vain viitteellisesti.

 

Seuraavana vuonna Reuter kihlautui ruotsalaisen naisen kanssa. Helene Schjerfbeck kertoo, että kihlausuutisesta lukiessaan hän huusi kuin lapsi, jolta viedään rakas lelu. Kirjeistä heijastuu kuvaamaton menetys ja suru menetetystä tulevaisuudesta. Schjerfbeck kuvasi toistuvasti sitä, miten suunnaton kipu ja kaipaus oli suhteessa siihen, mitä hänellä oli oikeus saattaa sanoiksi: ”Tuntuu, että sydämeni särkyy, enkä kuitenkaan voi sanoa mitään.” ”Tärkeimmät asiat sanotaan ohimennen. Kukaan ei huomaa mitään.”

 

Suhde Reuteriin ei kuitenkaan katkennut. Schjerfbeck kirjoitti hänelle lukemattomia kirjeitä ja viestejä, ja Reuter puolestaan omisti monissa julkaisuissaan huomionsa Schjerfbeckille, vaikka häntä on myöhemmin moitittu taiteilijan romantisoimisesta. Tämän kaksikon kohtalot kiehtoivat Pirjo Hämäläistä, ja hän halusi nimenomaan tuoda esiin Schjerfbeckin tunteiden voiman ja intohimon. Suunnitteilla ollut, aihetta käsittelevä työ jäi aikeeksi, kun Hämäläinen menehtyi äkillisesti alkuvuodesta 2017. Aiheesta käydyt keskustelut jäivät kuitenkin hänen ystäviensä mieliin, ja niiden tuloksena syntyi ajatus näytelmästä ”Jää hyvästi, rakas Helene”.

 

Työn innoituksena ovat toimineet sekä Pirjo Hämäläisen lyhyet kirjoitukset että hänen toimittamansa teos Taikavuorella. Muutoksen Vuodet 1902-1925 (WSOY 2001).

  • KulkuriTeatterin FB