top of page
2016-04-12B.jpg

Tuusulanjärvi kertoo 

IMG_1035_edited.jpg

"Tuusulanjärven Vesiensuojeluyhdistys vietti 50-vuotisjuhliaan Gustavelundissa 27.8.2015. Juhlan kunniaksi minulta tilattiin varta vasten tilaisuuteen kirjoitettu ja ohjattu näytelmä. Aihe oli mitä mieluisin ja kirjoittamisen myötä syntyi ajatus, että monenlaisia aikoja nähnyt Tuusulanjärvi ryhtyisi itse kertojaksi. Järvi on kamppaillut vuosien ajan ekologisten ongelmien keskellä elintilastaan, mutta se on nähnyt rannoillaan myös arkista aherrusta ja loistavaa kulttuurielämää. Järvi tuo meille viestin mennesyydestämme ja peräänkuuluttaa vastuuta tulevaisuudestamme. Koskettava tarina vaati tuekseen vahvat musiikki- ja tanssinumerot ja ne Charlotta loihtikin toivomukseni mukaisiksi. Puvustuksen suunnittelin näyttäväksi ja niinpä ompelimme ja viimeistelimme asusteita viikkoja. Kun sitten oli aika esittää näytelmä, loivat kaikki etukäteistyöt ja harjoitukset tilaajan mukaan todellisen sekä esteettisen että sisällöllisen nautinnon Tuusulanjärven ystäville. Mistä voimme luonnollisesti olla nöyrän kiitollisia." Ohjaaja

IMG_1136_edited.jpg
IMG_9928_edited.jpg
IMG_1021_edited.jpg
IMG_1297_edited.jpg
IMG_1312_edited.jpg
IMG_1311_edited.jpg
IMG_1338_edited.jpg
IMG_1355_edited.jpg
IMG_1347_edited.jpg
IMG_1352_edited.jpg
IMG_1279_edited.jpg
IMG_1278_edited.jpg
IMG_1280_edited.jpg
IMG_1277_edited.jpg
IMG_1252_edited.jpg
bottom of page