KYLILLÄ KUULTUA - puku- ja rekvisiittanäyttely

TEATTERIN LUMOA!

Kun suunnittelimme 30-vuotisjuhlan ohjelmaa, oli selvää, että puvut, lavasteet ja rekvisiitta tarvitsevat oman näyttelynsä. Niistä jos mistä teatterimme tunnetaan. Minulta kysytään mistä hankimme pukumme ja rekvisiittamme tai minua pyydetään pukusuunnittelijaksi. Monet käyvät katsomassa  esityksemme kahdesti: ensimmäisellä kerralla näytelmän ja toisella puvut. Yleisön positiivinen palaute toimi innoittajana näyttelyn pystyttämiseen. Esineiden valitseminen osoittautui vaativaksi, koska pelkästään pukuja on valtava määrä. 

Ompelupaikat ovat vaihtuneet, mutta ompelijat ovat pysyneet samoina. Anni Eiristö ja Hilkka Kauppinen ovat kulkeneet vierelläni kaikki nämä vuodet. Yhdessä olemme ommelleet, roudanneet, etsineet materiaaleja, kerjänneet ja kaikkea siltä väliltä. Aluksi ompelimme toistemme kotona, sitten Kivisenojan koululla, josta siirryimme vuokraamiimme tiloihin eri puolille Hyvinkäätä. On paikka ollut ahdas tai puutteellinen, niin aina olemme riemumielin lähteneet ompelemaan, viettäneet viikkoja kolmisin ja istuneet katsomossa valmiita töitämme ihaillen.

Teatteriamme on siunattu myös kahdella todellisella mestarilla: rekvisitöörimme Jaakko Kivistö ja lavastajamme Aarno Jalonen ovat valmistaneet mitä mielikuvituksellisimpia esineitä ja rakenteita ja taanneet katsojille esteettisen nautinnon. Tällä sivulla pieni otos tekemistämme asuista ja rekvisiitasta.

 

Benita Kivistö, ohjaaja

Kamariherra 2016, Hjalmar Linderin (Jarno Hannula) päällä tarkka jäljennös alkuperäisestä takista; kierrätysmateriaalista kokonaan käsin ommellut Hilkka Kauppinen

Kuninkaan eväät 2007-2008; vaatteet ja hatut valmistettu  tarkasti 1600-luvun asiantuntijoilta saatujen ohjeiden  mukaan kokonaan kierrätysmateriaaleista. 

Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Armfeltien aikaan 2019; tähän näytelmään valmistettiin 94 asukokonaisuutta lähes täysin kierrätysmateriaaleista, monet alusta loppuun käsin ommellen. Hatut valmisti Charlotta Kivistö. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Punainen rubiini 2018; näytelmä oli valtava satsaus asukokonaisuuksiin, joita  valmistettiin kierrätysmateriaaleista noin sata. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. Charlotta ja Jaakko Kivistö rakensivat päähineet. 

Oi niitä tansseja 2013; asut ranskalaisesta paimentytöstä ja -pojasta kuvan empireasuihin valmistettiin suurelta osin kierrätysmateriaaleista. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Punainen rubiini 2018, tarkemmin yllä.

Leiwo 2009; Kytäjän kartanon aateliston (kuvassa) ja tavallisen rahvaan puvut valmistettiin kierrätysmateriaaleista.  Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Karoliina Kihokin kommervenkit  2015; satunäytelmän monet kymmenet puvut ja rekvisiitat valmistuivat teatteripajassa. Pukusuunnittelu B. ja C.Kivistö,  valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Leiwo 2009, tarkemmin yllä.

Kuninkaan eväät 2007-2008, tarkemmin yllä.

Armfeltien aikaan 2019; tähän näytelmään valmistettiin 94 asukokonaisuutta lähes täysin kierrätysmateriaaleista, monet alusta loppuun käsin ommellen. Hatut valmisti Charlotta Kivistö. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Siepattu seitti 2008. Kuvassa noita RixRax ja  Lahja Leppäkerttu, jotka ovat seikkailleet aina uudelleen toivottuina asuissaan yli kaksikymmentä vuotta. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Allakko 2003; ompelijakolmikkomme valmisti valtavan määrän asuja satunäytelmään. Kierrätysmateriaaleista valmistui pukujen lisäksi kuvan rekvisiitta, linna Aarno O. Jalonen, sänky Jaakko Kivistö. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Armfeltien aikaan 2019, kuvien hatut  Charlotta Kivistön suunnittelemat ja valmistamat. 

Kamariherra 2016; Hänen Majesteettinsa Chevalier-kaartissa palveleva kornetti C.G.E.Mannerheim (Janne Vaittinen, keskellä) ystävineen (vas. Juha Tuomi, oik. Tuomo Tikkanen)  tarkasti alkuperäisten mallien mukaisissa asuissaan.

Kypärä, asevyöt ja rintamerkit valmisti Jaakko Kivistö.

Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö.

Lady Wanda 2013, historiallisen Vantaan-joen rantojen asujaimistosta kertovan näytelmän puvustus oli vaativa, koska siinä liikuttiin 1000 vuoden aikajaksolla. Tässä kuten aina puvustuksessa käytettiin kierrätysmateriaalia. Kuvassa Marju Kettunen, Marke Eiristö, Charlotta Kivistö, Suvi Pietilä ja Auli Hyyrynen nahkiaispyynnissä. Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö. 

Kravunarkunmäen aarre 2012; Albin-kyy

(Aki Korpela) Charlotta Kivistön meikkaamana

Päivä Pariisissa 2019; ranskalaiset klovnit (Samuli Piela ja Miina Nieminen)

Punainen rubiini 2018; yllä tarkemmin

Armfeltien aikaan 2019; tarkemmin yllä

Kamariherra 2016; Aurora Karamzin (Auli Hyyrynen). Pukusuunnittelu B.Kivistö, valmistus Eiristö-Kauppinen-Kivistö.

Kenkiä Kuninkaan eväät -näytelmästä; vanhoista käytetyistä kengistä 1600-luvun muotiin rakentanut Jaakko Kivistö.

Tyyliin kuuluivat korkeat värilliset, kuninkaalla punaiset korot ja värilliset rusetit.

Ohjeet saatiin Turun linnan asiantuntijalta.

Oikealla noita RixRaxin kenkä toteutettuna hänen toiveittensa mukaisesti. Yksityiskohtaisemmat selostukset tulevat myöhemmin rekvisitöörin omille sivuille.

Leiwo 2009; Nurmijärven kirkkoherra Granfelt paatostaa "Kytäjän syntisäkeille" heidän laiskaa kirkossakäyntiään. Kirkkoherrana Jaakko Kivistö itse tekemiensä lavasteiden keskellä.

Batsheba Saarenmaalla 2003; Aarno Jalosen tekemä piisi, tarkasti epookin mukaiset  Anni Eiristön ja Benita Kivistön valmistamat vaatteet. Rooleissa Anni (vas.) ja Marke Eiristö.

Saarnatuolin suunnitteli Jaakko Kivistö ja rakensi Ilkka Turpiainen

Ketoolan Jukka 2005; Ketoolan mahtitalon lutteineen suunnitteli Jaakko Kivistö, joka myös rakensi sen Aarno Jalosen ja muutaman teatterin miehen avustamana.

Kala ja kalamiehen vehkeet uistinkela ja kalakontti Jaakon tekemänä mm. Armfeltien aikaan -näytelmään. Oikealla kalamiehen veneen tiffanytekniikalla valmistettu keulalyhty. 

Nainen ihanainen 2014; muovinvastustamislavaste, jonka valmistamiseen ohjaaja Benita Kivistön (kuvassa) idean pohjalta osallistuivat kaikki Kulkurit. Teatterimme oli muovinvastustamisessa viisi vuotta aikaansa edellä. Suurentamalla kuvaa näet jokaisessa rakosessa muovisen esineen. Ilkka Turpiainen valmisti kehyksen.

Kulkurin valssi 2008; Koivusaaren kartanon päärakennuksen suunnitteli Jaakko Kivistö, joka myös rakensi sen Aarno Jalosen ja muutamien teatterilaisten kanssa. 

  • KulkuriTeatterin FB