top of page
KulkuriTeatteri

Leena K. Lehto Benita Kivistö
KAMARIHERRA
– Hjalmar Konstantin Linderin tarina -
Varatuomari, kamarijunkkari, upporikas aristokraatti, Kytäjän kartanon ja Mustion linnan isäntä, taiteilijoiden ja taiteiden suosija, pikkupoikana puoliorvoksi jäänyt, palvelusväen kasvattama poika, joka kantoi mukanaan äitinsä sinettisormusta kuolemaansa asti. Yhtä kotonaan kruunupäiden kuin torpanpoikien seurassa, kaikkien rakastama ja ihailema, mutta kuoli yksin ja ihmisten hylkäämänä - vai ihmiset hyljänneenä?
Kantaesitys 19.11.2016 Hyvinkääsalissa



Hjalmar tunsi kaikki alustalaisensa nimeltä ja osasi naljailla heidän kanssaan suomeksi. Hän oli tuhlari, joka vei suuren metsästysseurueen Siperiaan tilausjunalla ja jonka velat nousivat miljooniin ja maaomaisuus oli parhaimmillaan 1/500 silloisen Suomen pinta-alasta. Isällinen tilanomistaja, joka huolehti eläkeläisrahaston perustamisesta, ennen kuin myi maaomaisuutensa, ja patriootti, joka vietti viimeiset vuotensa maanpaossa.
"Blankan ratsastaja" pikku Hjalmar (Leevi Kajosaari) äitinsä Marie Linderin (Satu Strömberg) polvella!


Hjalmar Linder (Jarno Hannula) kuului Venäjän ja Suomen korkeimpiin piireihin, oli naimissa marsalkka Mannerheimin sisaren, vapaaherratar Sofie Mannerheimin (Charlotta Kivistö) kanssa, matkusteli ympäri maailmaa, pelasi ja herkutteli. Mutta hän viihtyi myös Suomessa kummitätinsä vapaaherratar Aurora Karamsinin (Auli Hyyrynen) luona, sekä Mustiossa vallankumouksellisten uudistusten parissa.

I NÄYTÖS
Tapahtuu Pietarissa 1890 luvun puolivälissä Haminan Kadettikoulun jälkeen
Isä lähettää Hjalmarin Pietariin. Siellä aukesi kokonaan uusi elämä. Ystävänsä Gustaf Mannerheimin ja muiden junkkereiden kanssa Hjalmar pisti elämän risaiseksi; jaettiin rahat, asunto ja naiset. Hjalmarin kummitäti Aurora Karamzin, setä Mustion linnan isäntä Fridolf Linder, ystävät Louis Sparre, Kasten du Pond ja monet muut yrittävät rauhoittaa Hjalmaria, mutta minkäs nuori mies huikentelevaiselle luonteelleen mahtaa. Edessä oli kuitenkin ennen pitkää totuuden hetki.
ROOLIT
Hjalmar Linder junkkeri varatuomari - Jarno Hannula
Constantin Linder ylihovijahtimestari- Sakari Kajosaari
Fridolf Linder ruukinpatruuna - Jaakko Kivistö
Augusta Linder kreivitär Fridolfin sisar - Hilkka Kauppinen
Aurora Karamzin everstinna - Auli Hyyrynen
Emilié de Pont Hjalmarin sisar - Marke Eiristö
Gustaf Mannerheim kornetti - Janne Vaittinen
Sophie Mannerheim Gustafin sisar - Charlotta Kivistö
Kasten de Pont eversti, Emilien aviomies - Aki Korpela
Louis Sparre kreivi Evan aviomies - Samuli Piela
Eva Mannerheim-Sparre kirjataiteilija - Marju Kettunen
Alexander Järnefelt kuvernööri - Markku Nieminen
Elisabeth Järnefelt Arvidin äiti - Carita Lehto
Igor Nemetski hoviherra - Harri Wilén
Maria Mirozova - Suvi Pietilä
Natalia Popova - Tiina Kinnunen
Wilhelmiina Holm hovineiti - Sonja Heinänen
Semja I kornetti - Tuomo Tikkanen
Moljanov aliupseeri - Juha Tuomi

Ylihovijahtimestari Constantin Linder (Sakari Kajosaari) sekä
ruukinpatruuna Fridolf Linder (Jaakko Kivistö) olivat tympääntyneitä Hjalmarin ikuiseen juhlimiseen. Kreivitär Augusta Linder, Fridolfin sisar (Hilkka Kauppinen) sen sijaan piti Hjalmaria tavallisena huikentelevana nuorukaisena.


Kornetti Gustaf Mannerheim (Janne Vaittinen) keskellä, oikealla Semja I kornetti (Tuomo Tikkanen), vasemmalla
aliupseeri Moljonov (Juha Tuomi).

Pietarin hovi oli mitä parhain paikka tavata komeita miehiä. Sen tietävät myös neidit Maria Mirozova (Suvi Pietilä), Natalia Popova (Tiina Kinnunen) ja rouva Emilié de Pont (Marke Eiristö).
II NÄYTÖS
tapahtuu Kytäjällä vuonna 1907
Perittyään Mustion linnan sedältään, sulkee Hjalmar menestyneen asianajotoimistonsa ovet Tampereella ja ryhtyy kehittämään perintötilaansa. Kun isä päättää luopua Kytäjän kartanosta, hankkii Hjalmar sen omakseen. Näin hänestä tulee Suomen oloissa valtavan tilan isäntä. Mustiosta Kytäjälle hän saattaa ratsastaa omia maitaan pitkin. Mustiolle hän perustaa ruukin samoin Karkkilaan, sellutehtaita ja sahoja nousee, hän ostaa uusia kartanoita sieltä täältä, elämä hymyilee, omaisuus kasvaa ja Hjalmar tuskin malttaa innoltaan edes nukkua. Hänen alati uusia ideoita tuottavat aivonsa haluavat kehitystä; auton, junan, juhlia ja ilonpitoa. Ja kun Hjalmar niitä haluaa, Hjalmar niitä saa. Ei muilta – hän hankkii ne itse.

Kun Hjalmar oli perustanut tehtaan Karkkilaan, pitihän sinne juna saada. Hän rakennutti kapearaiteisen junan, joka kulki Hyvinkäältä Karkkilaan. Kuvan junan rakensi näytelmää varten rekvisitöörimestari Jaakko Kivistö. Junaa ohjaa Enqvist (Esko Asikainen) ja Juha Tuomi on ratamestarina.
ROOLIT
Hjalmar Linder junkkeri varatuomari - Jarno Hannula
Kitty "Catharina" Linder, Hjalmarin sisarpuoli - Suvi Pietilä
Elisabeth Järnefelt - Carita Lehto
Kasten de Ponto eversti - Aki Korpela
Louis Sparre kreivi, Evan aviomies - Samuli Piela Edith Armfelt kreivitär - Hilkka Kauppinen Victor Hoving insinööri - Sakari Kajosaari Märta Hoving, Victorin vaimo - Tiina Kinnunen Neiti Sandholm kätilö - Auli Hyyrynen Lindqvist autonkuljettaja - Markku Nieminen Peipan muori - Anni Eiristö
Matti Peipan nuori isäntä - Samuli Piela
Alli Jokihuhta sijaisopettaja - Terhi Korpela Enqvist junan kuljettaja - Esko Asikainen
kartanon tyttöjä: Martta Korpela, Miina Nieminen, Anna-Stiina Pouta, Eevi Kivelä
kartanon renkejä: Tuomo Tikkanen , Harri Wilén kartanon piikoja: Marju Kettunen, Marke Eiristö, Sonja Heinänen
sahan työntekijöitä: Markku Nieminen. Janne Vaittinen



Hjalmarin saapumista Kytäjälle juhlistettiin kukkaisportilla ja kartanon oma torvisoittokunta töräytti tervehdysmarssin.
III NÄYTÖS
tapahtuu Mustion linnassa Herran vuonna 1915
Hjalmar elää elämäänsä yhä rikastuen, yhä uusia tehtaita, metsiä, kartanoita ja maita hankkien. Mustiossa hän hoitaa afäärejään, tapaa työläisiään, neuvottelee pankijohtajien kanssa yhä uusista lainoista, tehtaanjohtajien kanssa puupulasta, mutta Hjalmar ehtii myös juhlia. Milloin hän ei ole ulkomailla metsästämässä tai vierailemassa ruhtinaiden luona, järjestää hän kartanoissaan ennen näkemättömiä illallisia. Tarjolla on herkkuja, joista Suomessa ei ole osattu edes uneksia. Arvid Järnefelt, jonka maatila sijaitsee Virkkalassa lähes naapurina Hjalmarin Mustion tiluksille, nostaa kuitenkin illallisilla esiin ikävän puheenaiheen; sotaa pelätään Suomessakin.

ROOLIT
Hjalmar Linder junkkeri varatuomari - Jarno Hannula Kitty ”Catharina” Linder - Suvi Pietilä
Elisabeth Järnefelt - Carita Lehto
Eva Mannerheim-Sparre kirjataiteilija - Marju Kettunen Emilié de Pont salaneuvoksetar - Marke Eiristö
Kasten de Pont salaneuvos - Aki Korpela
Arvid Järnefelt kirjailija - Markku Nieminen
Johansson kamaripalvelija - Tuomo Tikkanen Wilhelmiina Holm ylikeittäjätär - Sonja Heinänen Otto Weurlander piispa - Samuli Piela Johanna Weurlander piispatar - Auli Hyyrynen
Victor Hoving insinööri - Sakari Kajosaari Ranta Högforsin työntekijä - Janne Vaittinern Roos Högforsin työntekijä - Harri Wilén Nurmi sahan työntekijä - Tiina Kinnunen Metsola sahan työntekijä - Terhi Korpela


IV NÄYTÖS
tapahtuu punaisten vankileirillä Suomenlinnassa vuonna 1918
Mustion ja Kytäjän kartanon työmiehet on viety ilman oikeudenkäyntiä punaisten vankileirille Suomenlinnaan. Tätä Hjalmar ei voi hyväksyä. Pellot tarvitsevat viljelijää, tehtaat työntekijöitä ja hänen 500 miestään lojuvat vankileirillä. Hän päättää hakea heidät kotiin ja kirjoittaa Hufvustadsbladetiin kirjoituksen, jossa vaatii ”punaisten hulluutena alkaneen ja valkoisten terrorina jatkuvan” verilöylyn lopettamista järjettömänä.
ROOLIT
Maximilian Martin kirjanpitäjä - Jaakko Kivistö Suomenlinnan vankilan vartija - Juha Tuomi Ilmari punikki - Janne Vaittinen Wendt Suomenlinnan vankilan johtaja - Harri Wilén





Öiset maailmankansalaiset: Bebe - Charlotta Kivistö, Fredi - Markku Nieminen ja vakituiset satama-asujat: Théo - Esko Asikainen, Noah - Jaakko Kivistö, Enzo - Juha Tuomi.
V NÄYTÖS
tapahtuu Ranskassa, Marsseillesin kaupungin satamassa vuonna 1921
Hjalmar on lähtenyt Suomesta, myynyt omaisuutensa ja yrittänyt aloittaa elämänsä ja afäärinsä uudestaan. Kaikkialla on kuitenkin seinä vastassa, mikään ei ota enää onnistuakseen. Yksinäinen mies lähtee Marsseillesiin, astuu viimeiselle rannalle, mustavalkoiseen maailmaan jossa vaihtoehtoja on vain kaksi, jatkaa elämää tai päättää se. Tehdä tiliä menneestä, punnita tulevaisuuden mahdollisuudet. Hjalmarin ajatukset, maailmankansalaiset Fredi ja Bebe – punnitsevat eri vaihtoehtoja ja päätyvät vain yhteen. Niin Hjalmar vuokraa majatalosta huoneen ja ryhtyy laatimaan testamenttiaan.


Pietarin emigrantit: Jelizaveta Schuvalova - Carita Lehto, Mihail Schuvalov - Markku Nieminen, Nikolai Lomov - Sakari Kajosaari, Anastasia Lomova, Terhi, Bebe - Charlotta Kivistö
Kurtisaanit: Auli Hyyrynen, Marke Eiristö, Suvi Pietilä, Sonja Heinänen, Tiina Kinnunen, Marju Kettunen, Satu Strömberg.

Merimiet: Samuli Piela, Tuomo Tikkanen, Janne Vaittinen. Kurtisaanit: Marju Kettunen, Suvi Pietilä, Sonja Heinänen

Kukkamyyjät: Alexia - Anna-Stiina Pouta, Chantal - Martta Korpela, Marion - Eevi Kivelä, Dolores - Miina Nieminen


TEKIJÄT
OHJAUS, DRAMATISOINTI: Benita Kivistö
MUSIIKKI sovitus, johto ja osin sävellys: Charlotta Kivistö
KULKURIORKESTERI: Charlotta Kivistö, viulu ja piano, musiikin johto Satu Strömberg, viulu ja laulu, Paula Nurminen, alttoviulu Kristiina Hirvonen, sello
PERUUKIT-KAMPAUKSET-MEIKIT: Charlotta Kivistö, Suvi Pietilä
LAVASTUS:Jaakko Kivistö, Aarno O. Jalonen, Jyrki Seppä
PUKUSUUNNITTELU: Benita Kivistö
PUKUOMPELU: Anni Eiristö, Hilkka Kauppinen, Benita Kivistö
TANSSIT-KOREOGRAFIAT: mestaritanssija Antti Savilampi, tanssipettajat Masi Saurén ja Maria Hostikka
AVUSTAJAT Juhani Kataja, Johanna Kajosaari, Terttu Asikainen, Maarit Kajosaari
SIVUN KUVAT: Teemu Heikkilä, Aarno O. Jalonen ja teatterilaiset
ROOLIT
Fredi - Markku Nieminen
Bebe - Charlotta Kivistö
Unikuva - Satu Strömberg
VAKITUISEN SATAMA-ASUJAT:
Théo - Esko Asikainen
Inés - Anni Eiristö
Noah - Jaakko Kivistö
Enzo - Juha Tuomi
Yvonne - Hilkka Kauppinen
KUKKAMYYJÄT:
Alexia - Anna-Stiina Pouta
Chantal - Martta Korpela
Marion - Eevi Kivelä
Dolores - Miina Nieminen
MERIMIEHET:
Samuli Piela, Tuomo Tikkanen, Aki Korpela, Harri Wilén, Janne Vaittinen
PIETARIN EMIGRANTIT:
Jelizaveta Schuvalova - Carita Lehto
Mihail Schuvalova - Markku Nieminen
Nicolai Lomov - Sakari Kajosaari
Anastasia Lomova - Terhi Korpela
KURTISAANIT
Auli Hyyrynen, Marke Eiristö, Suvi Pietilä, Tiina Kinnunen, Sonja Heinänen, Marju Kettunen

Ylikeittäjätär Wilhelmina Holma oli Hjalmarin luottohenkilö. Wilhelminan keittiössä syntyivät Hjalmarin herkut mitä hän sitten toivoikin!

Päivitetty 6.2.23 b
bottom of page