top of page
P8170008 kopio.jpg

Benita Kivistö  Helena Bäckman

Kytäjän Kartanon Kesäpäivät

PÄIVÄN SUOJELIJAT

kaupunginjohtaja Tauno Kirves ja kirkkoherra Tapio Turunen

lauantaina 17.6.2000 klo 10.00 - 16.00

kartanon kesäpåäivä maitolaituri kopio.jpg
P1010038.JPG

Kytäjän Kesäpäivä syntyi rakkaudesta kylään. Halusta esitellä koitiseutuani kaikille, joita Kytäjä kiinnostaa. Päätarkoituksena oli kertoa kylästä mahdollisimman monipuolisesti paitsi eteläisen Suomen laajimpana yhtenäisenä erämaa-alueena, arvokkaasti säilyneenä muistona menneiden sukupolvien elämästä ja työstä, myös yrittäjähenkisenä, voimakkaasti tätä päivää elävänä maalaiskylänä.

KESÄPÄIVÄSTÄ TULIKIN KESÄPÄIVÄT

Suunnitelma kesäpäivästä oli elänyt toiveissani jo pitkään, mutta enpä osannut arvata minkä suosion se toteutuessaan saikaan. Yleisöä oli jonoiksi asti, eivätkä kaikki mahtuneet tapahtumiin. Pikkuhiljaa syntyi ajatus, jospa vielä yhdet kesäpäivät ensi kesänä. Loppujen lopuksi niitä vietettinkin sitten kolme kertaa. 

Arkkitehti Kari Hammarbergin kesäpäivälle valmistuva inventointi Kytäjän kylän kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista valottaa myös kylää omalta osaltaan.

opaskierros kartanossa kopio 2.jpg
opaskierros kartanossa kopio.jpg

Yleisöllä oli mahdollisuus osallistua kartanon illallisille, jossa ohjelmana oli KulkuriTeatterin esittämä musikaalinen kooste Benita Kivistön dramatisoimasta, Lehtosen kirjoittamasta kirjasta Kuolleet omenapuut. Rooleissa: Charlotta Kivistö, Kari Tuominen, Kirsi Jalasti, Sakari Kajosaari, Jaakko Kivistö, Markku Nieminen, Jouko Tanner, Auli Hyyrynen, Tuuli Koivu, Marke Eiristö, sekä kuvassa oikealta Pirjo Honkanen ja Anni Eiristö.Yleisö kehotettiin niin halutessaan pukeutumaan menneen ajan vaatteisiin.  

P8170041 kopio.jpg

Vaikka idea olisi kuinka hyvä ja intoa ja haluakin muille jakaa, niin yksin ei kovin paljon saa aikaan. Onnekseni sai kaverikseni tekevän ja taitavan Helena Bäckmanin (oikealla) jonka kanssa Kesäpäivät toteutuivat kuin tanssi. Välillä piti kyllä vähän huolestua, kun väkeä tuli niin paljon, ettemme tienneet mihin heidät ohjaisimme. Hyvin selvittiin kuitenkin. Erityiskiitoksen haluamme antaa rakkaille puolisoillemme Markolle ja Jaakolle siitä mittavasta työstä jonkä teitte päivien onnistumiseksi.

P1010009 kopio.jpg

Kauniissa kartanon puistossa, ikitammien alla saattoi nauttia lounaan tai kahvin. Näytteillä uusia automalleja, Hallahuhdan Ratsastustallin poniratsastusta ja esittelijän kanssa tutustumista rantatontteihin.

P8170040 kopio.jpg
P8180056 kopio.jpg

Kesäpäivän johtoajas oli alusta pitäen selvä: hyvinkääläisten ja kytäjäläisten tuli voida ilmaiseksi osallistua tapahtumaan paitsi yleisönä myös ohjelman esittäjänä. Jotta osallistuminen saatiin maksuttomaksi, oli tärkeää saada kaupungilta tuki, jolla pakolliset kulut, kuten markkinointi, Punaisen Ristin ensiaputiimi, saniteettitilat, järjestysmiehet ja linja-auto saatiin korvattua.

P1010022 kopio.jpg

Kesäpäivät avasi toimialajohtaja Arja Liuski (kuvassa oikealla). Hyvinkään kaupunki/KuVaKe oli vahvasti mukana järjestämällä kaikenlaista tapahtumaa Rytkön Leirikeskuksessa ja koululla; lasten leikkitoiminta kuljetti yleisöä luontopolulle ja Karppakarhu ja karhunpennut lauloivat ja leikittivät lapsia.

P1010014 kopio.jpg

Kartanon puistossa kulkurit esittivät koosteen Putkinotkosta. Pieni lepohetki ennen esitystä Anni ja Marke Eiristöllä.

Kytäjän kartanon kaunis vanha Hernemakasiini oli mitä paras paikka Hyvinkään Taideyhdistyksen näyttelylle.

P3310034 kopio.jpg
P3310033 kopio.jpg
P3310030 kopio.jpg

Kytäjän kartanon päärakannuksen opastuskierrokset lähtivät puolen tunnin välein. Kulkuriteatterilaiset toimivat oppaina ja olivat pukeutuneet ajan hengen mukaisesti. Tapahtuman alusta asti oli opastuksille jatkuva jono ja valitettavasti moni ei mahtunut kierrokselle. Päivän päätteeksi maistui huikopala oppaille; Marke Eiristölle, Charlotta Kivistölle ja Markku Niemiselle.

P8170009 kopio.jpg

KulkuriTeatteri esitti sekä kartanopuistossa että Rytköniemen rannassa koosteen Benita Kivistön kirjoittamasta ja ohjaamasta musiikkinäytelmästä KulkuriTarina. Rooleissa: Auli Hyyrynen, Tuuli Koivu, Charlotta Kivistö, Kirsi Jalasti, Anni Eiristö, Pirjo Honkanen, Marke Eiristö, Jaakko Kivistö, Sakari Kajosaari, Jouko Tanner, Markku Nieminen ja Kari Tuominen. Ääni ja roudaus: Are Jalonen ja Benita Kivistö

P8170044 kopio.jpg

Rovsti Tapio Turunen siunasi päivän kulkureiden avustaessa laulamalla virret: Oi katsohan lintua oksalla puun ja Aurinkomme ylösnousi. Laulajat ja soittajat:Charlotta Kivistö viulu, Jaakko Kivistö harmooni, Marke Eiristö, Kirsi Jalasti, Auli Hyyrynen, Tuuli Koivu, Pirjo Honkanen, Anni Eiristö ja Kari Tuominen.Roudarit Are Jalonen ja Benita Kivistö

P1010031 kopio.jpg
P8170012 kopio.jpg

Kesäpäivää ovat järjestämässä mm Hyvinkään kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus, Hyvinkään Sanomat, Hyvinkään Uutiset, 4H-yhdistys, KulkuriTeatteri, teatteri Päivölä, Teatteri Hynä, Kytäjän kartano, Kytäjän Ratsastajat, Hallahuhdan Ratsastustalli, Kalanviljelylaitos, Kytäjän Ravitalli, Hyvinkään seurakunta, Hyvinkään Taideyhdistys, Urheiluseura Ponteva, Entisöintiliike Pulla, Autotalo Laakkonen, Hyvolin Street Dance, Karppakarhu ja karhunpennut, Kesäkahvila Larus, Hyvinkään Eläinsuojeluyhdistys, Hyvinkään Matkaoppaat Suomen Vokkariyhdistys, Hakasirkus sekä lukuisat yhteisöt ja yksityiset henkilöt.

P3310027 kopio.jpg

KYTÄJÄN KESÄPÄIVÄ II ja III

la 18.8.2001 klo 10.00 – 15.00
la 
 18.6.2002 klo 10.00-16.00

Päivien ohjelmat noudattivat ensimmäisen Kesäpäivän ohjelmaa, uusia esiintyjiä ja järjestäjiä tuli lisää.
Kytäjän Golfkentän esitteli tj Jari Hakkarainen
Marja Huuskonen piti käsityönäytöksiä
Samuli Mikkola ja Markus Koivuniemi järjestävät lapsille ohjelmaa ja vievät halukkaat Kytäjärvelle kalaan

Linja-autot kulkivat kuten viime vuonnakin, poikkeuksena kyyti oli maksullinen.
Mukana tapahtumaan on tullut uusia: Fair Catering/Salmi, South & Wild Nature, Susirajan Ravitalli, Jokirannan ratsutila.

Kytäjän viimeiseksi jääneessä Kesäpäivässä oli yleisöä niin paljon, ettei tapahtumaa ilman lisäparkkipaikkoja ja järjestysmiehiä kyetä järjestämään. Kiitollisina ja onnellisina valtavasta menestyksestämme pistimme Helena Bäckmanin kanssa kädet ristiin. Hyvin meni!

Benita Kivistö

kp02 3 kopio.jpg
P1010030.JPG
kp00 8 kopio.jpg

Välilammen kalanviljelylaitos tarjosi melontaa jylhän kauniilla Suolijärvellä, kalliokiipeilyä turvallisesti ohjaajan kanssa, hiillostettua lohta, ongintaa, perhosidontaa, kalankasvatusta, koskiuintia ym.

P8170001 kopio.jpg

KYTÄJÄN KESÄPÄIVÄ I

OHJELMA

KYTÄJÄN KIRKKO
10.00
Kesäpäivien hiljentymishetki
rovasti Tapio Turunen ja KulkuriTeatteri
20.00
Oratoriokuoron konsertti, joht. Matti Heroja

RYTKÖNIEMI ja KOULU
KuVaKe: leirikeskuksessa ja koululla tapahtumia kaikenikäisille:
9.30-16.00
Hyvinkään Erämatkojen erämaisia tarinoita Usmista
10.00 -16.00
4-H-kerho valmistaa tuohisormuksia, käsityö- ja ruuanvalmistusnäytöksiä.
Antiikki & Entisöinti: työnäytöksiä mm. marmorointia
Suomen volkkariyhdistyksen kokoontumisajot.
Hyvinkään Matkaoppaat esittelevät Hyvinkäätä ja KuVaKe Hyvinkään ja Kytäjän luontoliikuntapaikkoja
Luontopolku järjestäjänä Hyvinkään kaupungin leikkitoiminta
klo 10 ja 11
Karppakarhu ja karhunpennut laulavat ja leikittävät lapsia

PÄIVIEN AVAUS
klo 12 toimialajohtaja Arja Liuski

12.00
Teatteri Päivölä: otteita näytelmästä Kuisma ja Helinä
Hakasirkuksen sirkustemppuja
13.00 ja 14.00
Hyvoli Street Dancen katutansseja
Hakasirkuksen sirkustemppuja
KulkuriTeatteri otteita näytelmästä KulkuriTarina
Teatteri Päivölä: otteita näytelmästä Kuisma ja Helinä
Karppakarhu ja karhunpennut
15.00
Teatteri HyNän lastennäytelmä Mimmi-lehmä ja Varis
19.00-21.00
Ohjelmallinen nuotioilta, trubaduuri laulattaa, erähenkistä kisailua rinkkalauttakisa, vedenkeittokilpailu, aitoa nokipannukahvia, erägrillistä karhuneväät ym.

KYTÄJÄN KARTANO
10.00 Päärakennuksen opastetut kierrokset puolen tunnin välein .  Oppaina kulkurit.
10.00-16.00
Armas Hurstin taidenäyttely
18.30
Kartanoillallinen. Mukana KulkuriTeatteri. Yleisö voi pukeutua menneen ajan vaatteisiin. Illallisen hinta 150 mk – Ennakkovaraukset

HERNEMAKASIINI
Hyvinkään Taideyhdistyksen näyttely

KARTANOPUISTO
11.00-15.00
Mahdollisuus nauttia lounas tai kahvi
Uusimpia automalleja näytteillä, voi tutustua rantatontteihin esittelijän kanssa
Poniratsastusta Hallahuhdan Ratsastustalli
10.30
Valtakunnallisesti arvostettu Entisöintiliike Pulla kertoo vanhojen rakennusten ja esineiden suojelusta sekä Kytäjän Kartanon entisöinnistä.

VÄLILAMMEN KALANVILJELYLAITOS
Melontaa jylhän kauniilla Suolijärvellä, kalliokiipeilyä turvallisesti ohjaajan kanssa, hiillostettua lohta, ongintaa, perhosidontaa, kalankasvatusta, koskiuintia ym.

LARUS OY
Hyvää oloa ja rentoutumista, Kesäkahvila.
10.00-16.00
Hyvinkään Eläinsuojeluyhdistyksen talon avoimet ovet Palkkisillantiellä
 
RAUHAN KIOSKI Läyliäistentiellä avoinna koko päivän.

ILMAINEN LINJA-AUTO LINJALASTA
Tasatunnein klo 9-16 käy kartanossa, jatkaa Rytköön Läyliäistentietä, palaa samaa tietä kaupunkiin, klo 19-21 ja 22 Linjalasta Rytköön. Meno/Paluu Läyliäisten tietä.
Tarvittaessa lisävuorot klo 9.30 ja 10.40. Klo 9-16 pikkulinjuri kiertää Kytäjärveä tapahtumasta toiseen (punainen viiva). Reitti: Linjala-Uudenmaank.- Kalevank. -Läntinen yhdystie. Läyliäisten ja Kartanontien risteyksestä paluu aina puolelta alkaen 9.30.
Toivomme, että mahdollisimman moni jättää autonsa Hyvinkäälle, sillä parkkipaikkoja on rajoitetusta.

TAPAHTUMAN TEKIJÄT:
Benita Kivistö ja Helena Bäckman

P1010015 kopio.jpg

Päivitetty 23.4.23 b

bottom of page